Laura Marian blogi

Parvekekeskustelussa, josta kerroin edellisessä kirjoituksessani, mietittiin myös kirkkokuntien suurta määrää. On luterilaisia, helluntailaisia ja muita protestantteja, uuskarismaatikkoja, katolilaisia ja ortodokseja (hekin jakaantuneina moniin kirkkokuntiin). Pienestä alusta on syntynyt lukematon määrä eri kirkkoja. Miksi? Kirkkohistoriassa on tapana opettaa ne opilliset erimielisyydet, jotka johtivat jakaantumiseen varhaiskirkossa, keskiajalla ja viime vuosisatoina. Milloin oli eri käsityksiä Kristuksesta, milloin sakramenteista, milloin jostain muusta. Raamattua on tulkittu eri tavoin ja sieltä on poimittu erilaisia painotuksia. Osa kiistoista on ollut opillisia, osa liittynyt elämäntapoihin. Monta kertaa hurskaus on johtanut asketismiin, kun taas toiset suuntaukset ovat sallineet ilon elämän rikkaudesta. Monet saarnaajat ovat kieltäneet kuulijoiltaan tietyt yksittäiset synnit, toiset jättäneet enemmän omaan harkintaan. Ajoittain on kapinoitu uskonnollista pakkoa vast

Vantaalaisella kerrostaloparvekkeella käytiin intensiivistä keskustelua kesäisenä sunnuntai-iltapäivänä. Olin siellä asunnon kahden asukkaan kanssa. Keskustelunaiheet olivat sangen painavia, muun muassa:  Mihin tarvitaan uskontoa? Miksi kirkkokuntia on niin monta? Mitä saa kirkon jäsenyydestä? Mitä seurauksia sillä on, että Raamattu on käännetty niin monta kertaa? Miksi kirkossa puhutaan niin paljon synnistä? Pitkän ja antoisan keskustelun lopuksi päätin pohtia näitä kysymyksiä muutamassa blogikirjoituksessa. Tyhjentäviä vastauksia en osaa antaa, mutta teologina pystyn jotakin sanomaan. Mihin uskontoa tarvitaan? Voihan Jumalaan olla yhteydessä henkilökohtaisesti ja elää hengellistä elämää, vaikka ei osallistuisi minkään uskonyhteisön toimintaan. Tartun ensimmäiseksi tähän kysymykseen. On totta, että uskonnollisten yhdyskuntien ulkopuolella on hengellistä elämää. On ihmisiä, jotka ovat uskonnollisia, vaikka eivät ole jäseniä missään uskontokunnassa eivätkä osallis