Siirry pääsisältöön

Säilyttäjä


Pula-ajan eläneet eivät heitä pois mitään. Käytetyt hammasharjat pannaan kenkälaatikkoon, koska niitä voi käyttää putsaamiseen, ja 60-luvun reikäisellä ilmapatjalla täytetään puoli komeroa, koska sen voi vielä paikata.
Me pula-ajan kasvattien lapset olemme mekin kovia säilyttämään. Kierrätysaate on tullut pelastukseksi, ja käytettyä tavaraa voi onneksi myydä ja lahjoittaa eteenpäin monella tavalla. Kiusaus pitää tallessa siltä varalta, että joskus vielä tarvitsisi, vaanii kuitenkin jatkuvasti. Muistojen ja tunnearvon takia täytyy säilyttää mitä merkillisimpiä esineitä 90-luvun puhelinkorteista leiripaitoihin, joita ei ole koskaan käytetty. Kaapit ja varastot ovat viimeistä nurkkaa myöten täynnä.
Onkohan pulavuosien varjolla mitään tekemistä sen kanssa, että seurakunnan toimintamuotoja ja toimintatapoja halutaan säilyttää? Pidetäänkö jotain yllä pelkän menneisyyteen liittyvän tunnearvon takia? Asia, joka on tärkeä ja rakas minulle ja muutamalle muulle, ei välttämättä koskaan enää tule olemaan tärkeä kenellekään meidän lisäksemme. Auttaisiko, jos saisin kertoa tämän kerhon tarinan; pystyisinkö sitten luopumaan siitä? Hyväksymään, että kaikella on aikansa, ja että jos joku toiminta loppuu, se on silti ollut arvokasta niin kauan kuin se oli olemassa?
Tässähän minä viisastelen, aivan kuin luopuminen olisi helppoa. Vaikka en edes kotona pysty päättämään, mitä tavaroita vielä joskus tarvitsen ja mitä en. Yhtä neuvoton olen sen suhteen, mistä seurakunnassa voidaan ja pitää luopua. En tiedä, osaanko nimetä yhtään asiaa, jota ilman varmasti voidaan elää. Mutta kysymys täytyy kysyä. Ei aina voi vain aloittaa uusia juttuja, jollei lopeta vanhoja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diakoniatyö auttaa näkyvästi ja näkymättömästi

Kirkon perustehtävä on kahtalainen. Hengellinen tehtävä ja auttamistehtävä ovat kolikon kaksi puolta. Niitä ei voi irrottaa toisistaan. Kirkko ei voi keskittyä vain jumalanpalveluksiin, rukoilemiseen ja hautajaisiin, mutta ei myöskään vain auttamaan heikompiosaisia ja tukemaan yhteisöllisyyttä. Kirkko on erityinen toimija juuri siksi, että sen elämässä nämä molemmat yhdistyvät. Eri puolilla Suomea evankelis-luterilaiset seurakunnat on koronakriisin aikana kutsuttu kaupunkien ja kuntien kumppaneiksi monenlaisiin auttamistehtäviin. Niiden välinen yhteistyö on ollut ennestään vahvaa ja sen pohjalta on nyt luotu uusia toimintoja. Esimerkiksi on jaettu vastuuta kaikkien ikäihmisten tavoittelemisesta puhelimitse. Vantaalla seurakunnista soitettiin ensin 80-84 -vuotiaille, kaupungilta sitä vanhemmille. Nyt soitetaan seurakunnista niillekin jäsenille, jotka ovat täyttäneet 85 vuotta. Heistä moni on toivonut tätä. Ruoka-avussa tehdään kaupunkien, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyötä niin...

Avioliitosta 1.3.2017 alkaen

Maaliskuun alusta alkaen meillä on seurakuntalaisia, jotka ovat naimisissa samaa sukupuolta olevan kanssa. Ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan, haluavat sitoutua toisiinsa ja pitää huolta toisistaan loppuikänsä. Naisia ja miehiä, jotka ovat löytäneet toisensa ja haluavat elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun asti. Minä en ole se, joka kehottaa heitä eroamaan, jotta he voisivat elää kristillistä elämää. Mielestäni kristillistä on keskinäinen kunnioitus, uskollisuus ja lupaus rakastaa ja palvella toinen toistaan hyvinä ja pahoina päivinä aina kuolemaan asti - tai myötä- ja vastoinkäymisissä, kuten toinen vihkikaavan kysymysvaihtoehdoista kuuluu. Meidän kulttuurissamme on tiettyjä käsityksiä siitä, mikä on "kristillinen" avioliitto. Olemme tottuneet ajattelemaan, että avioliitto solmitaan, kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan. Avioliitto astuu voimaan, kun valtuutettu vihkijä on kysynyt määrämuotoiset kysymykset, kumpikin on vastannut puolestaan "tahdon", ja kun ...

Lutherin sinetti

Reformaation merkkivuoden suurtapahtuma, evankeliset kirkkopäivät, järjestettiin helatorstaiviikonloppuna Berliinissä. Osallistuin Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston matkalle. Teimme myös päiväretken Wittenbergiin, jossa Martti Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiään linnankirkon oveen. Teesit voi lukea nykyisestä ovesta, mutta kuten kuvasta näkyy, en päässyt lukuetäisyydelle. Teesit olivat luettavissa myös toisaalla kirkon yhteydessä. En kirjoita niistä tällä kertaa enempää. Sen sijaan kerron Lutherin sinetistä. Luther selosti eräässä kirjeessään vuonna 1530, että ristin täytyy tulla ensimmäisenä, mustan ristin punaisen sydämen sisällä. Sydämellä on luonnollinen punainen värinsä muistutuksena siitä, että uskomme ristiinnaulittuun Kristukseen tekee meidän siunatuiksi ja onnellisiksi. Sydän on valkoisen ruusun keskellä, koska usko antaa iloa, lohdutusta ja rauhaa.  Ruusun tulee olla valkoinen eikä punainen, koska valkoinen on kaikkien henkien, sielujen ja enkelien väri....