Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Jauha papin kanssa ja maalaa muna mukaasi

Seurakunta voi vaikuttaa melko syrjäiseltä toimijalta, jolla on asiaa lähinnä 15-vuotiaille ja yli 70-vuotiaille. Meillä on kuitenkin asiaa ihan jokaiselle ihmiselle: Jokainen kelpaa Kristukselle. Hän ei muistele menneitä, vaan antaa joka päivä uuden mahdollisuuden. Hänessä sielu saa levon.  Saamme asiamme hyvin kerrotuksi sellaisille ihmisille, jotka osallistuvat seurakunnan toimintaan. Rekolassa heitä on vuodessa muutama tuhat, jos lasketaan mukaan hautajais-, ristiäis- ja häävieraat sekä konserteissa kävijät. Alueella asuu kuitenkin 22 000 ihmistä, joista 12 500 on seurakunnan jäseniä. Suurimmalle osalle emme siis pääse asiastamme puhumaan. Tietenkin muitakin on samalla asialla. Eivät pelkästään ev.-lut. seurakunnan työntekijät Jumalasta juttele. Mutta koska meidän organisaatiomme on olemassa nimenomaan sitä varten, olemme alkaneet kokeilla mahdollisimman monenlaisia tapoja saada viestimme saavuttamaan vantaalaiset.  Rekolassa olemme siirtäneet papin päivystyksiä kirkkoherranvi