Laura Marian blogi

Minulla on kolme lasta ja tänä jouluna neljäskin, argentiinalainen vaihto-oppilas. Työni on epäsäännöllistä. On ilta-, viikonloppu- ja leirityötä. Lasten ollessa pieniä he saivat tästä johtuen olla enemmän kotona kuin päivähoidossa: isä ja äiti olivat töissä eri aikoina ja kumpikin vuorollaan kotona lasten kanssa. Lomat olemme aina viettäneet yhdessä. Kun lapset olivat pieniä koululaisia ja koulupäivät lyhyitä, järjestin usein työpäiväni niin, että menin kotiin lounaalle lasten tullessa koulusta ja lähdin sitten takaisin töihin. Näin heidän ei tarvinnut olla pitkää aikaa yksin tai keskenään. Papin työajat voivat olla hankalia, mutta toisaalta niihin voi osittain itse vaikuttaa enemmän kuin monessa muussa ammatissa. Juhlapyhinä olen aina töissä – mielelläni ja tästä työstä kiitollisena. Joulun ja pääsiäisen kirkkotilaisuudet ovat kauniita, ja niitä on hienoa olla tekemässä taitavien kanttorien kanssa. Itsekin saa joka tilaisuudesta hengenravintoa. Saa elää kirkkovuott

Ostin lukulasit. Lähinäköni on heikentynyt, mutta sillä tavalla olen likinäköinen, että näen paremmin tämän lähellä olevan seurakuntaelämän kuin sen kiistan, jonka takia jälleen paljon ihmisiä on eronnut kirkosta. Rekolan seurakunnasta erosi marraskuussa n. 70 henkeä. Osalla lienee perusteena joidenkin kirkon ääntä käyttävien suhtautuminen lakiehdotukseen tasa-arvoisesta avioliitosta. Erilaiset suhtautumistavat samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin eivät kuitenkaan näy seurakunnan arjessa juurikaan. Seurakuntalaisille on toki tärkeää, kenen kanssa he elävät. Parisuhteeseen ja perheeseen liittyvien asioiden kanssa tullaan usein kirkolle, pienryhmään tai perheneuvojan puheille. Muita taakkoja, joihin saadaan seurakunnassa kevennystä, ovat esimerkiksi yksinäisyys, taloushuolet, sairaudet, kuolema ja uskoon liittyvät epäilyt. Keskitymme vastaamaan tällaisiin tarpeisiin. Toki keskustelemme tarvittaessa myös sukupuoli-identiteettiin liittyvistä kysymyksistä tai vähemmistöihi

Viime viikolla Rekolan kirkolle oli kutsuttu opettajia alueen kouluista. Olin mukana tutustumassa heihin, uutena ihmisenä pöydässä, jossa muut olivat jo toisilleen tuttuja. Kohtaamisen lämmin tunnelma kertoi minulle seurakunnan ja koulujen työntekijöiden luottamuksesta ja arvostuksensa toinen toistensa työtä sekä keskinäistä yhteistyötä kohtaan. Nämä opettajat, papit ja nuorisotyönohjaajat olivat olleet työssään jo pitkään ja tulleet toisilleen tutuiksi. Yhteistyö on vakiintunutta ja siihen ollaan molemmin puolin tyytyväisiä. Sen nähdään tuottavan hyvää alueen lapsille ja nuorille. Monessa Vantaan koulussa on paljon muitakin kuin ev.-lut. kirkkoon kuuluvia oppilaita. Silti koulu ja seurakunta voivat tehdä ja tekevät yhteistyötä. Koulukirkkoihin ja päivänavauksiin osallistuvat ne oppilaat, joiden perheissä halutaan heidän osallistuvan. Lisäksi on yhteistyötä, jonka piirissä voivat olla muutkin; kaikki koulun ja seurakunnan yhteistyö ei ole uskonnonharjoitusta. Kouluissa op

Kirkon ympäristödiplomin ovat saaneet mm. Vantaan seurakunnat. Ympäristödiplomi auttaa seurakuntia toteuttamaan vastuutaan luomakunnasta. Yksi huomioon otettava seikka ympäristödiplomissa on liikenteen ympäristövaikutukset. Liikenteen osuuteen hiilijalanjäljessä viitataan myös Vantaan Sanomien uutisessa ” Vantaalaisten hiilijalanjälki on pk-seudun suurin ” ( 13.11.2014). Liikenne ja ilmastonmuutos ovat keskeisiä ympäristökeskustelussa, johon toki kuuluu paljon muutakin. Yhden ihmisen valintojen vaikutus saattaa tuntua mitättömän pieneltä ympäristöongelmien kokoon nähden. Kirkkona meillä kuitenkin on todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa, sillä meitä on paljon. Kristittyinä meille on annettu tehtävä varjella luomakuntaa. Itse olen pyöräilijä. En urheilija, vaan pyörällä paikasta toiseen liikkuva ihminen. Parina kesänä osallistuminen Kilometrikisaan on innostanut minua tavallistakin useammin pyörän selkään. Kilometrikisa on pyöräilykampanja, jossa esim. työporukat kirjaavat kesäka

Hengellistä käännekohtaa ihmisen elämässä on vanhastaan sanottu heräämiseksi. On kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka elämänsä aikana kokevat hengellisen heräämisen ja niitä, jotka eivät koe. Jälkimmäisetkin voivat silti olla uskonnollisia. Tai hengellisiä, uskovia, henkisiä - miten kukin itsensä määritteleekin. Uskoon tulleet kertovat, mitä ihanaa heille tapahtui: sydämeen tuli rauha, mieleen tuli ilo, elämä alkoi tuntua mielekkäältä ja ulkoisetkin asiat loksahtelivat kohdilleen. Elämä muuttui paremmaksi. Kaikilla ei ole kertoa tällaista, mutta siitä huolimatta heräämisellä voi olla paikkansa heidän hengellisessä elämässään. Herääminen on kielikuva, jota esimerkiksi virsissä viljellään. Vaikka niitä veisaavat pääsääntöisesti jo ”heränneet”, on aivan luontevaa herätellä sieluaan virren sanoin. Riippumatta siitä, onko jo kerran herännyt tai kenties kasvanut uskoon lapsesta saakka, kristityillä on kaipaus herätä. On kaipaus avata silmät ja nähdä, nousta ylös ja lähteä liikkeelle. S

Seurakunnassa aloitetaan kaikki rukoillen. Ennen jumalanpalveluksen alkamista kirkkovieraat hiljentyvät paikoillaan penkeissä ja palveluksen toimittajat sakastissa. Kaikki seurakunnan kokoukset alkavat hartaudella tai vähintään rukouksella tai virrellä, joka sekin on rukousta. Tilaisuus kuin tilaisuus alkaa rukouksella, vaikka ei aina yhteisellä eikä ääneen lausutulla. Toiminnan puolesta rukoillaan etukäteen, on sitten kyse nuorten leiristä, perhekerhosta tai senioripiiristä. Yhtä lailla arjessa voi aloittaa kaiken rukoillen. Siunata ruuan ja kiittää siitä. Rukoilla päivän töiden ja toimien puolesta. Rukoilla aina silloin, kun jotain uutta on alkamassa, riippumatta siitä onko asia suuri vai pieni. Voi aloittaa jokaisen päivän sellaisella rukouksella, joka tuntuu omalta. Jollekin sopii valmis aamurukous, toiselle laulu tai musiikki, kolmannelle hiljainen meditoiva rukous, neljännelle jokin muu. Olen äitini puolelta syntyjäni rukoilevainen. Hänen sukunsa siis on kuulunut siih