Siirry pääsisältöön

Jauha papin kanssa ja maalaa muna mukaasi

Seurakunta voi vaikuttaa melko syrjäiseltä toimijalta, jolla on asiaa lähinnä 15-vuotiaille ja yli 70-vuotiaille. Meillä on kuitenkin asiaa ihan jokaiselle ihmiselle: Jokainen kelpaa Kristukselle. Hän ei muistele menneitä, vaan antaa joka päivä uuden mahdollisuuden. Hänessä sielu saa levon. 

Saamme asiamme hyvin kerrotuksi sellaisille ihmisille, jotka osallistuvat seurakunnan toimintaan. Rekolassa heitä on vuodessa muutama tuhat, jos lasketaan mukaan hautajais-, ristiäis- ja häävieraat sekä konserteissa kävijät. Alueella asuu kuitenkin 22 000 ihmistä, joista 12 500 on seurakunnan jäseniä. Suurimmalle osalle emme siis pääse asiastamme puhumaan. Tietenkin muitakin on samalla asialla. Eivät pelkästään ev.-lut. seurakunnan työntekijät Jumalasta juttele. Mutta koska meidän organisaatiomme on olemassa nimenomaan sitä varten, olemme alkaneet kokeilla mahdollisimman monenlaisia tapoja saada viestimme saavuttamaan vantaalaiset. Rekolassa olemme siirtäneet papin päivystyksiä kirkkoherranvirastolta kaupungin asukastilaan ja diakonian aamukahvilan yhteyteen. Nuorisotyönohjaajat päivystävät kouluilla viikoittain. Seurakuntalaisemme vloggaa Youtubessa. Järjestimme kauppakeskuksessa Maalaa muna mukaasi -tempauksen, jossa ilahdutimme pääsiäisostoksilla kävijöitä suklaamunilla ja hyvien pyhien toivotuksilla. Jaoimme kyläjuhlassa ja rautatieasemalla purkkaa, jossa kutsuttiin jauhamaan papin kanssa. Meillähän on nimenomaan elämän tärkeistä asioista keskustelemaan koulutettuja työntekijöitä, jotka ovat käytettävissä, kun tarvitaan kuuntelijaa ja yhdessä pohdiskelijaa. Tällaisia hengellisen työn tekijöitä on Rekolassa parikymmentä. Lisäksi sielunhoitoa antavat tarvittaessa loputkin työntekijät eli sihteerit ja vahtimestarit.
Ideoita riittää vielä, ja uusi tavoittavan työn tekijämme on juuri aloittanut. Meistä kuullaan vielä. Rekolan seurakunta on yhteisö, johon voi luottaa ja jolla on merkitystä alueellaan. Pelkästään kuulumalla siihen voi tukea tärkeää paikallista työtä. Osallistumalla toimintaan voi saada itselleen paljon ja tehdä hyvää toisille. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lutherin sinetti

Reformaation merkkivuoden suurtapahtuma, evankeliset kirkkopäivät, järjestettiin helatorstaiviikonloppuna Berliinissä. Osallistuin Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston matkalle. Teimme myös päiväretken Wittenbergiin, jossa Martti Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiään linnankirkon oveen. Teesit voi lukea nykyisestä ovesta, mutta kuten kuvasta näkyy, en päässyt lukuetäisyydelle. Teesit olivat luettavissa myös toisaalla kirkon yhteydessä. En kirjoita niistä tällä kertaa enempää. Sen sijaan kerron Lutherin sinetistä. Luther selosti eräässä kirjeessään vuonna 1530, että ristin täytyy tulla ensimmäisenä, mustan ristin punaisen sydämen sisällä. Sydämellä on luonnollinen punainen värinsä muistutuksena siitä, että uskomme ristiinnaulittuun Kristukseen tekee meidän siunatuiksi ja onnellisiksi. Sydän on valkoisen ruusun keskellä, koska usko antaa iloa, lohdutusta ja rauhaa.  Ruusun tulee olla valkoinen eikä punainen, koska valkoinen on kaikkien henkien, sielujen ja enkelien väri....

Diakoniatyö auttaa näkyvästi ja näkymättömästi

Kirkon perustehtävä on kahtalainen. Hengellinen tehtävä ja auttamistehtävä ovat kolikon kaksi puolta. Niitä ei voi irrottaa toisistaan. Kirkko ei voi keskittyä vain jumalanpalveluksiin, rukoilemiseen ja hautajaisiin, mutta ei myöskään vain auttamaan heikompiosaisia ja tukemaan yhteisöllisyyttä. Kirkko on erityinen toimija juuri siksi, että sen elämässä nämä molemmat yhdistyvät. Eri puolilla Suomea evankelis-luterilaiset seurakunnat on koronakriisin aikana kutsuttu kaupunkien ja kuntien kumppaneiksi monenlaisiin auttamistehtäviin. Niiden välinen yhteistyö on ollut ennestään vahvaa ja sen pohjalta on nyt luotu uusia toimintoja. Esimerkiksi on jaettu vastuuta kaikkien ikäihmisten tavoittelemisesta puhelimitse. Vantaalla seurakunnista soitettiin ensin 80-84 -vuotiaille, kaupungilta sitä vanhemmille. Nyt soitetaan seurakunnista niillekin jäsenille, jotka ovat täyttäneet 85 vuotta. Heistä moni on toivonut tätä. Ruoka-avussa tehdään kaupunkien, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyötä niin...

Hurjia muutoksia

Kirkon toimintaympäristön muutos on nopeaa ja voimakasta. Seitsemänä Rekolan-vuotenani on tapahtunut valtavasti. Paikallisseurakuntaa ovat koskeneet paitsi paikalliset, myös lukuisat maailmanlaajat ilmiöt ja tapahtumat. Yhden mainitakseni: näistä vuosista noin viidennes oli korona-aikaa. Vantaan väestö muuttuu moninaisemmaksi ja vanhenee. Koivukylän suuralueen asukkaita on nyt 3250 enemmän kuin Rekolaan tullessani, yhteensä yli 30 000. Niiden määrä, jotka puhuvat äidinkielenään muuta kuin kotimaisia kieliä, on kasvanut n. 4500:sta n. 7600:aan. Yli 65-vuotiaiden määrä on kasvanut 3600:sta 4500:aan ja ikääntyneiden osuuden väestöstä ennakoidaan kasvavan voimakkaasti tulevaisuudessa. Koivukylän suuralueella myös 19-34 -vuotiaiden määrä on kasvanut paljon. Leinelään ja Lipstikkaan on rakennettu suuria kerrostaloja, joihin on muuttanut enimmäkseen nuorta väkeä. Muuttoliike on niin vauhdikasta, että vuosittain seurakunnan jäsenistä yli 10 % vaihtuu kirkon jäsenten muuttaessa alueelle...