Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Joogaa kirkossa?

Seurakuntamme järjesti marraskuussa Hiljaisen laulun ja joogan retriitin. Sana ”jooga” säikäytti joitakin seurakuntalaisia, jotka tuntevat joogan alkuperän intialaisten henkisenä harjoituksena. Voidaan perustellusti sanoa, että jooga oli alun perin hindulaisten uskonnonharjoitusta. Tiedän itsekin tämän hyvin. Olen opiskellut uskontotiedettä yliopistossa, käynyt hindujen pyhissä paikoissa ja nähnyt guruja Nepalissa, Intiassa ja Euroopassa. Olen kuullut tarinoita ja tavannutkin henkilöitä, jotka ovat voimakkaasti kokeneet joogan vievän poispäin Jumalasta ja aiheuttavan hyvin epämiellyttäviä, pelottavia kokemuksia. Tiedän, että monissa joogan eri muodoissa käytetään mantroja, joilla on uskonnollinen merkitys ja sisältö. Toisaalta tunnen myös kristittyjä, jotka harrastavat joogaa. Monet liittävät joogaharjoitteluun rukouksen, kristillisen meditaation ja Jumalan kuuntelun. Erityisen paljon on ihmisiä, jotka harrastavat joogaa pelkästään siksi, että se lisää heidän fyysistä ja psy

Sohvalla

”Rakkaus on sitä, että katsoo sohvalle ja näkee, että siellä se lojuu edelleen.” (Kultahääpäiväonnittelu Lapin Kansassa/Suomen Kuvalehden Jyvät ja akanat 8.9.17) Näinä kaunistelun ja edustavien otosten aikoina rehellinen aforismi pitkästä avioliitosta on virkistävä poikkeus. Onnellinen pari on pari, joka on onnellinen juuri omasta elämästään ja kiitollinen toinen toisistaan. Onnellisia ovat ihmiset, jotka ovat ottaneet vastuun omasta tyytyväisyydestään. Elokuun lopussa istuin puolisoni kanssa avioliittoviikonlopun päätöstilaisuudessa. Sali oli täynnä eri-ikäisiä pareja. Olimme kuunnelleet luentoja ja istuneet luottamuksellisissa ryhmissä puhumassa mm. suhdetarpeista ja anteeksiannosta omissa parisuhteissamme. Anteeksiantoteemaa laajennettiin muihinkin ihmissuhteisiin.  Päätöstilaisuudessa huomasin miettiväni: Puolisoparkani on mennyt naimisiin täysin keskenkasvuisen idiootin kanssa. Mutta samaan ovat haksahtaneet kaikki nämä muutkin täällä istuvat ihmiset.   Kun

Buddhalainen kirkossa?

Hyvinvointialan yrityksen seinällä oli iso buddhan kuva. Se oli kaunis, ja tuttu. Buddhan kuvia laitetaan esille, kun halutaan viestiä harmoniaa ja mielenrauhaa. Vuorikiipeilijän kuolemasta kertovassa lehtijutussa taas selostettiin buddhalaismunkkien suorittamia pyhiä toimituksia ja itämaisen viisauden omaksumisesta elämänkatsomukseksi. Kuvat ja muut viittaukset buddhalaisuuteen saavat minussa häivähtämään lämpimiä muistoja tiibetiläisluostareista, joissa vierailin kauan sitten, ja miellyttävistä buddhalaisista, joiden kanssa olen keskustellut. Tunnereaktio on positiivinen. Aikoinaan olen pohtinut paljon myös buddhalaisuuden vieraita puolia, sitä kaikkea mitä en ymmärrä ja sitä mitä en pidä oikeana. Tunnen jonkin verran länsimaalaisille mukailtuja buddhalaisuuden muotoja, joista tällaisia puolia on jätetty pois. Tiedän, että monissa Aasian maissa buddhalaisuus on sekoittunut kansanuskonnollisuuteen ja paikalliseen kulttuuriin, ja että buddhalaisuus on erilaista eri maissa. S

Rauhaa Pyhälle maalle

Berliinin kirkkopäivillä osallistuin seminaariin , jossa puhuivat  Jordanian  ja  Pyhän Maan  evankelisluterilaisen kirkon  piispa,  Luterilaisen maailmanliiton puheenjohtaja Munib Younan ,  Jerusalemin Heprealaisen Yliopiston sosiologian professori, alunperin marokonjuutalainen Eva Illouz sekä saksanjuutalainen toimittaja, kirjailija ja teatteriohjaaja, pitkään Jerusalemissa ja Tel Avivissa työskennellyt Richard Schneider. Puhujilla oli erilaiset lähtökohdat, mutta sama viesti kuulijoilleen. Tuo viesti on erittäin tärkeä kaikille, joilla on mielipide israelilaisten ja palestiinalaisten konfliktista, ja kaikille, jotka haluaisivat ottaa asiaan kantaa.  Kolmen puhujan viesti oli: älkää asettuko kummallekaan puolelle.  Piispa Younan kehotti olemaan rauhan, sovinnon ja oikeudenmukaisuuden puolella. Hän korosti, että päättymätön konflikti on tuhoisa molemmille osapuolille. Se vie sekä palestiinalaisilta että israelilaisilta vapauden ja alistaa heidät väkivallan ja sorron logiikall

Kirkon tärkein tehtävä?

Saksan kirkkopäivillä keskusteltiin paljon globaaleista ja yhteiskunnallisista, mutta myös kirkon sisäisistä aiheista. Messukeskuksen portilla nuoret partiolaiset lauloivat iloisesti jakaessaan kirkkopäivälehtiä tulijoille. Tilaisuudet saattoivat olla raskaita ja pitkiä, mutta niitä kevennettiin monipuolisella musiikilla. Välillä sai käydä aurinkoisessa puistossa kahvilla elävän musiikin soidessa taustalla ja hyväntuulisten ihmisten nauttiessa tunnelmasta ja toistensa seurasta. Helppoa oli myös löytää tiensä erilaisiin rukoushetkiin ja jumalanpalveluksiin tai raamattutunneille. Jos ei jaksanut istua kuuntelemassa, voi vaihteeksi kierrellä valtavalla messualueella.  Video mes sukesku ksen Sommergartenista Markku J. Jääskeläinen Kävin kuuntelemassa mm. tilaisuutta, jonka otsikko oli ” Ecclesia semper reformanda ” eli ”kirkkoa on aina uudistettava”. Puhujina olivat amerikkalainen luterilainen teologi Nadia Bolz-Weber ja sveitsiläinen reformoitu teologi Christina Aus der Au. E

Lutherin sinetti

Reformaation merkkivuoden suurtapahtuma, evankeliset kirkkopäivät, järjestettiin helatorstaiviikonloppuna Berliinissä. Osallistuin Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston matkalle. Teimme myös päiväretken Wittenbergiin, jossa Martti Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiään linnankirkon oveen. Teesit voi lukea nykyisestä ovesta, mutta kuten kuvasta näkyy, en päässyt lukuetäisyydelle. Teesit olivat luettavissa myös toisaalla kirkon yhteydessä. En kirjoita niistä tällä kertaa enempää. Sen sijaan kerron Lutherin sinetistä. Luther selosti eräässä kirjeessään vuonna 1530, että ristin täytyy tulla ensimmäisenä, mustan ristin punaisen sydämen sisällä. Sydämellä on luonnollinen punainen värinsä muistutuksena siitä, että uskomme ristiinnaulittuun Kristukseen tekee meidän siunatuiksi ja onnellisiksi. Sydän on valkoisen ruusun keskellä, koska usko antaa iloa, lohdutusta ja rauhaa.  Ruusun tulee olla valkoinen eikä punainen, koska valkoinen on kaikkien henkien, sielujen ja enkelien väri. R

Juhlitaan kouluissa!

Koulun rehtori lähetti ennen pääsiäistä kaikille huoltajille viestin. Arvaan, että moni rehtori on joutunut lähettämään samanlaisen. Tässä koulussa esitettiin kiirastorstaina seurakunnan pääsiäisnäytelmä. Rehtori kertoi viestissään, että kaikilla oppilailla oli vapaus olla osallistumatta. Jokainen sai näytelmän sijaan halutessaan osallistua opettajien järjestämään kevätaiheiseen tilaisuuteen, jonka ohjelmassa oli lauluja ja runoja. Toteutuuko positiivinen uskonnonvapaus näin? Opetushallituksen ohjeiden  mukaan kyllä. Opetushallitus toteaa, että koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, ja että tällaiset tilaisuudet ovat uskonnon harjoittamista. Ohjeissa viitataan perustuslain 11 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Jo alakoululaisilta siis odotetaan henkilökohtaista vastausta omantunnon kysymykseen. Luulenpa, että moni huoltaja päättää asian lapsen puolesta. Omille lapsilleni annan luvan pää

Kuka näkee kenet?

Liitymme teatteriväen aloittamaan kampanjaan We see you, Migri lukemalla nimettömiä turvapaikkapäätöksiä saarnan yhteydessä sunnuntaina 2.4. Tästä on tullut arvostelua, jonka olen kyllä kuullut ja punninnut, mutta silti pysynyt päätöksessäni. Kriittiset äänet ovat huomauttaneet, että maahanmuuttovirkamiehet tekevät vain työtään niiden linjojen mukaisesti, jotka poliittiset päättäjät ovat asettaneet. Eikä poliitikkoja sovi arvostella seurakunnassa, varsinkaan jumalanpalveluksessa. Ihmisiä ei todellakaan sovi arvostella jumalanpalveluksessa. Emme lue ristiriitaisia ja järkyttäviä päätöksiä siksi, että arvostelisimme virkamiehiä tai poliitikkoja. Luemme niitä tuodaksemme näkyviin sen todellisuuden, jota turvapaikanhakijat elävät. Jos meidän maastamme lähetetään ihmisiä kuolemaan, enkä minä tee mitään, on laiminlyöntini syntiä. Sanotaan, että Suomella ei ole rahaa elättää kaikkia, jotka tulevat tänne. Ei olekaan. Mielestäni ehdottomasti tärkeintä, mitä meidän pitäisi antaa kaikille t

Avioliitosta 1.3.2017 alkaen

Maaliskuun alusta alkaen meillä on seurakuntalaisia, jotka ovat naimisissa samaa sukupuolta olevan kanssa. Ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan, haluavat sitoutua toisiinsa ja pitää huolta toisistaan loppuikänsä. Naisia ja miehiä, jotka ovat löytäneet toisensa ja haluavat elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun asti. Minä en ole se, joka kehottaa heitä eroamaan, jotta he voisivat elää kristillistä elämää. Mielestäni kristillistä on keskinäinen kunnioitus, uskollisuus ja lupaus rakastaa ja palvella toinen toistaan hyvinä ja pahoina päivinä aina kuolemaan asti - tai myötä- ja vastoinkäymisissä, kuten toinen vihkikaavan kysymysvaihtoehdoista kuuluu. Meidän kulttuurissamme on tiettyjä käsityksiä siitä, mikä on "kristillinen" avioliitto. Olemme tottuneet ajattelemaan, että avioliitto solmitaan, kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan. Avioliitto astuu voimaan, kun valtuutettu vihkijä on kysynyt määrämuotoiset kysymykset, kumpikin on vastannut puolestaan "tahdon", ja kun