Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2015.

Yhteisvastuukerääjä

Hymyilevä lipaskerääjä marketin käytävällä ilahduttaa. Hän viitsii antaa aikaansa tärkeälle asialle hyötymättä siitä itse. Hän kantaa osansa yhteisestä vastuusta. Jeesus sanoi: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Yhteisvastuukerääjä on kuullut tämän. Hän on asettunut köyhän haitilaisen perheen lapsen asemaan. Haitilainen lapsi haluaa kouluun, mutta jotta kouluja olisi, jonkun täytyy rakentaa ne. Tähän tarvitaan apua ulkomailta, myös Suomesta. Katastrofaalisesta maanjäristyksestä on viisi vuotta. Haitilaiset tarvitsivat apua jo ennen sitä, ja tarvitsevat edelleen. Yhteisvastuukerääjä ryhtyy välittäväksi lähimmäiseksi, ottaa keräyslippaan ja menee markettiin. Hän ei ajattele, että on turhaa seistä tunti muutaman kympin takia. Hän ajattelee, että kun hän seisoo kerääjänä tunnin tai kaksi, monet sellaiset osallistuvat keräykseen, joilta muuten jäisi osallistumatta. Hän ei ajattele, että on noloa tönöttää lippaan kanssa, vaan että on tärkeää muistuttaa

Säilyttäjä

Pula-ajan eläneet eivät heitä pois mitään. Käytetyt hammasharjat pannaan kenkälaatikkoon, koska niitä voi käyttää putsaamiseen, ja 60-luvun reikäisellä ilmapatjalla täytetään puoli komeroa, koska sen voi vielä paikata. Me pula-ajan kasvattien lapset olemme mekin kovia säilyttämään. Kierrätysaate on tullut pelastukseksi, ja käytettyä tavaraa voi onneksi myydä ja lahjoittaa eteenpäin monella tavalla. Kiusaus pitää tallessa siltä varalta, että joskus vielä tarvitsisi, vaanii kuitenkin jatkuvasti. Muistojen ja tunnearvon takia täytyy säilyttää mitä merkillisimpiä esineitä 90-luvun puhelinkorteista leiripaitoihin, joita ei ole koskaan käytetty. Kaapit ja varastot ovat viimeistä nurkkaa myöten täynnä. Onkohan pulavuosien varjolla mitään tekemistä sen kanssa, että seurakunnan toimintamuotoja ja toimintatapoja halutaan säilyttää? Pidetäänkö jotain yllä pelkän menneisyyteen liittyvän tunnearvon takia? Asia, joka on tärkeä ja rakas minulle ja muutamalle muulle, ei välttämättä koskaan enä