Tämä on neljäs parvekekeskustelun poikima kirjoitukseni. Tämä aihe, synti, tuli vastaani myös kastetilaisuudessa, jossa istuin pitkään kahvipöydässä vastailemassa toinen toistaan kiinnostavampiin kysymyksiin ja pohtimassa kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Ristiäiskahveilla kysyttiin, miksi uskoa Jumalaan, kun voi uskoa itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa tehdä hyvää. Siellä kysyttiin myös, eikö Jumalan armoa voi käyttää porsaanreikänä: pyytää ja saada teko anteeksi ja tehdä se sitten uudelleen – ja uudelleen. Tähän kommentoitiin seurueen ulkopuolelta, että niinhän ne katoliset pedofiilipapit juuri tekevät. (Roomalais-katolisen kirkon kriiseihin en tässä mene. Missä tahansa lasten tai aikuisten hyväksikäyttöä tapahtuu, se pitää saada loppumaan ja uhrien pitää saada apua.) Se, että lapsille tehdään pahaa kirkossa tai perheessä, joiden pitäisi olla heille maailman turvallisimmat ympäristöt, todistaa synnin todeksi. Se, että papit, jotka ovat pyhästi luvanneet elää esik