Kirkon perustehtävä on kahtalainen. Hengellinen tehtävä ja auttamistehtävä ovat kolikon kaksi puolta. Niitä ei voi irrottaa toisistaan. Kirkko ei voi keskittyä vain jumalanpalveluksiin, rukoilemiseen ja hautajaisiin, mutta ei myöskään vain auttamaan heikompiosaisia ja tukemaan yhteisöllisyyttä. Kirkko on erityinen toimija juuri siksi, että sen elämässä nämä molemmat yhdistyvät.
Eri puolilla Suomea evankelis-luterilaiset seurakunnat on koronakriisin aikana kutsuttu kaupunkien ja kuntien kumppaneiksi monenlaisiin auttamistehtäviin. Niiden välinen yhteistyö on ollut ennestään vahvaa ja sen pohjalta on nyt luotu uusia toimintoja. Esimerkiksi on jaettu vastuuta kaikkien ikäihmisten tavoittelemisesta puhelimitse. Vantaalla seurakunnista soitettiin ensin 80-84 -vuotiaille, kaupungilta sitä vanhemmille. Nyt soitetaan seurakunnista niillekin jäsenille, jotka ovat täyttäneet 85 vuotta. Heistä moni on toivonut tätä.
Ruoka-avussa tehdään kaupunkien, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyötä niin poikkeusaikana kuin normaalioloissakin. Ruoka-apu on konkreettinen auttamisen muoto. Se on myös näyttävä verrattuna siihen päivittäiseen auttamistyöhön, jota seurakunnissa tehdään. Tämä muu, monipuolisempi mutta näkymättömämpi, jää helposti ruoka-avun varjoon.
Ihmisten avuntarve on paljon moninaisempi kuin vain nälkä. Jos puhutaan taloudellisesta auttamisesta, harvan vaikeaa tilannetta ratkaisee pelkkä ruokakassi tai edes lämmin ateria. On yllättäviä menoja, velkoja, vuokrarästejä ja muuta. Auttajan on kartoitettava kokonaistilanne ja autettava ihmistä selviämään siitä eri järjestelyin.
Taloudelliset vaikeudet eivät useinkaan ole ihmisen tai perheen ainoita vaikeuksia. Siksi pelkkä raha tai vaikkapa velkaneuvonta ei riitä. On sairautta, riippuvuuksia, riitoja ja yksinäisyyttä. Tarvitaan kuuntelijaa ja tarvitaan apua ongelmista selviämiseen: oikeita kysymyksiä ja neuvoja.
Kaikkea tätä seurakunnissa tehdään: tuetaan henkisesti ja avustetaan taloudellisesti. Diakoniatyö ei kuitenkaan ole vain korjaavaa työtä, vaan paljon myös työtä, joka rakentaa yhteisöjä ja tukee ihmisten arkea monin tavoin. On avointa toimintaa ja pienryhmätoimintaa, työntekijöiden ohjaamaa ja vapaaehtoisten ohjaamaa. Työntekijöiden ammattitaito on laaja ja monipuolinen. Vapaaehtoisten riittävistä taidoista ja jaksamisesta huolehditaan.
Kriisin aikana kirkko on yllättänyt itsensäkin muuttamalla työtään nopeasti. Se on ammattitaitoisten työntekijöiden ansiota. Diakoniatyöntekijöillä, kasvatuksen työntekijöillä ja papeilla on jatkuvasti laaja kosketuspinta seurakunnan alueen ihmisiin, samoin viranomaisiin ja muihin toimijoihin. Siksi he ovat kyenneet tekemään nyt juuri sitä, mitä on tarvittu.
Eri puolilla Suomea evankelis-luterilaiset seurakunnat on koronakriisin aikana kutsuttu kaupunkien ja kuntien kumppaneiksi monenlaisiin auttamistehtäviin. Niiden välinen yhteistyö on ollut ennestään vahvaa ja sen pohjalta on nyt luotu uusia toimintoja. Esimerkiksi on jaettu vastuuta kaikkien ikäihmisten tavoittelemisesta puhelimitse. Vantaalla seurakunnista soitettiin ensin 80-84 -vuotiaille, kaupungilta sitä vanhemmille. Nyt soitetaan seurakunnista niillekin jäsenille, jotka ovat täyttäneet 85 vuotta. Heistä moni on toivonut tätä.
Ruoka-avussa tehdään kaupunkien, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyötä niin poikkeusaikana kuin normaalioloissakin. Ruoka-apu on konkreettinen auttamisen muoto. Se on myös näyttävä verrattuna siihen päivittäiseen auttamistyöhön, jota seurakunnissa tehdään. Tämä muu, monipuolisempi mutta näkymättömämpi, jää helposti ruoka-avun varjoon.
Ihmisten avuntarve on paljon moninaisempi kuin vain nälkä. Jos puhutaan taloudellisesta auttamisesta, harvan vaikeaa tilannetta ratkaisee pelkkä ruokakassi tai edes lämmin ateria. On yllättäviä menoja, velkoja, vuokrarästejä ja muuta. Auttajan on kartoitettava kokonaistilanne ja autettava ihmistä selviämään siitä eri järjestelyin.
Taloudelliset vaikeudet eivät useinkaan ole ihmisen tai perheen ainoita vaikeuksia. Siksi pelkkä raha tai vaikkapa velkaneuvonta ei riitä. On sairautta, riippuvuuksia, riitoja ja yksinäisyyttä. Tarvitaan kuuntelijaa ja tarvitaan apua ongelmista selviämiseen: oikeita kysymyksiä ja neuvoja.
Kaikkea tätä seurakunnissa tehdään: tuetaan henkisesti ja avustetaan taloudellisesti. Diakoniatyö ei kuitenkaan ole vain korjaavaa työtä, vaan paljon myös työtä, joka rakentaa yhteisöjä ja tukee ihmisten arkea monin tavoin. On avointa toimintaa ja pienryhmätoimintaa, työntekijöiden ohjaamaa ja vapaaehtoisten ohjaamaa. Työntekijöiden ammattitaito on laaja ja monipuolinen. Vapaaehtoisten riittävistä taidoista ja jaksamisesta huolehditaan.
Kriisin aikana kirkko on yllättänyt itsensäkin muuttamalla työtään nopeasti. Se on ammattitaitoisten työntekijöiden ansiota. Diakoniatyöntekijöillä, kasvatuksen työntekijöillä ja papeilla on jatkuvasti laaja kosketuspinta seurakunnan alueen ihmisiin, samoin viranomaisiin ja muihin toimijoihin. Siksi he ovat kyenneet tekemään nyt juuri sitä, mitä on tarvittu.
Hei! Kiitos paljon tästä kirjoituksesta, siitä tuli kyllä iloinen mieli. Tässä on käynyt juuri niin kuin kirjoitat, ruoka-apu on saanut aivan liikaa julkisuutta ja samalla jatkamme ihmisten kohtaamista ja auttamista kuten aina. Lisäksi on vaikea näin diakoniatyön näkökulmasta ymmärtää mikä siinä ruokakassissa nyt on se juttu. Jokaisen ihmisen tilanne on erilainen ja myöskin ne keinot pitää olla monenlaisia millä ihmisiä autetaan. Joten, kiitos tästä, tämä piristi kyllä päiväni eilen!!
VastaaPoistaKiitos, Liisa.
Poista