Rukoilevainen

Seurakunnassa aloitetaan kaikki rukoillen. Ennen jumalanpalveluksen alkamista kirkkovieraat hiljentyvät paikoillaan penkeissä ja palveluksen toimittajat sakastissa. Kaikki seurakunnan kokoukset alkavat hartaudella tai vähintään rukouksella tai virrellä, joka sekin on rukousta. Tilaisuus kuin tilaisuus alkaa rukouksella, vaikka ei aina yhteisellä eikä ääneen lausutulla. Toiminnan puolesta rukoillaan etukäteen, on sitten kyse nuorten leiristä, perhekerhosta tai senioripiiristä.

Yhtä lailla arjessa voi aloittaa kaiken rukoillen. Siunata ruuan ja kiittää siitä. Rukoilla päivän töiden ja toimien puolesta. Rukoilla aina silloin, kun jotain uutta on alkamassa, riippumatta siitä onko asia suuri vai pieni. Voi aloittaa jokaisen päivän sellaisella rukouksella, joka tuntuu omalta. Jollekin sopii valmis aamurukous, toiselle laulu tai musiikki, kolmannelle hiljainen meditoiva rukous, neljännelle jokin muu.

Olen äitini puolelta syntyjäni rukoilevainen. Hänen sukunsa siis on kuulunut siihen herätysliikkeeseen. ”Rukoilevainen” on aika hauska vanhanaikainen sana. Mielelläni olen edelleen rukoilevainen – siis rukoileva henkilö – vaikka liikkeenä rukoilevaisuus kuuluu lähinnä lapsuuteeni.

Nyt, kun olen aloittanut uudessa työssä kirkkoherrana, on tarvittu ja tarvitaan paljon rukousta. Haluan itse malttaa pysähtyä rukoilemaan, ja tiedän, että on ihmisiä, jotka uskollisesti muistavat työtäni ja seurakuntaani esirukouksessa. Kiitos, Isä Jumala heistä!