Siirry pääsisältöön

Karma


Puolet rippikoululaisista vastasi kepeästi, että karman laki on uskottavampi kuin että Jumala antaa synnit anteeksi.
Pappi ei tätä tietenkään kokenut onnistumiseksi. Jumalan armoahan tässä oli yritetty julistaa. Opetettu oli monin pedagogisin menetelmin. Joka päivä oli leirijumalanpalveluksessa tunnustettu synnit yhteen ääneen ja kuultu synninpäästö.
Seuraavaksi rippikoululaiset vastasivat kysymykseen taivaasta. Millaista he kuvittelevat taivaassa olevan? He vastasivat - lainkaan ajattelematta, ettei taivasta edes ole, jos karman laki on totta ja sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen olentoon, jonka elinolot määräytyvät hyvien ja pahojen tekojen mukaan. Tai ainakin taivaaseen on todella pitkä matka. Karman lain totena pitäminen vaatii rinnalleen uskon, että sielu vaeltaa. Eihän esimerkiksi sairas vastasyntynyt voi joutua kärsimään tässä elämässä tehtyjen syntien takia.
Näin pitkälle ei 14-15-vuotias välttämättä kykene ajattelemaan. Ei rippikoululaisilta odoteta, että he olisivat miettineet kaiken loppuun asti. Toki yritämme rippikoulussa ohjata heitä syvempään kristillisen uskon ymmärtämiseen ja omaksumiseen. Silti on mahdotonta millään kysymyksellä mitata sitä, mikä lopulta on olennaista: heidän jokaisen omaa suhdetta Jumalaan. Kysymykset ja vastaukset palvelevat vain opetusta ja keskustelua. Jokaisen konfirmoitavaksi tulevan pitäisi tietää, mitä uskon tunnustaminen yhdessä seurakunnan kanssa ja siunauksen saaminen merkitsevät. Se riittää, eikä kelvollisuutta seurakunnan täysivaltaiseen jäsenyyteen enää nykyään päätetä kuulustelussa oikein vastaamisen perusteella.
Silti jäin miettimään. Karman laki todella on monen suomalaisen selitys sille, miksi jotkut kärsivät ja jotkut elävät terveinä, rikkaina ja menestyvinä. Kristinusko ei vastaa aukottomasti siihen, miksi jotkut kärsivät, mutta edellyttää, että kristityt auttavat kärsiviä. Kristitty ei voi kulkea ohi, vaan pysähtyy auttamaan kuten laupias samarialainen. Kristitty puolustaa syrjittyjä niin kuin Jeesuskin teki. Kristitty näkee kärsivässä lähimmäisessä kärsivän Kristuksen.
Jäin miettimään. Elämänkatsomuksesta riippumatta suuri joukko suomalaisia haluaa nyt auttaa pakolaisia. Auttamisen halua on niillä, jotka uskovat ja jotka eivät usko. Toivottavasti yhdessä pystymme auttamaan niitä, joilla nyt on hätä. Auttamisen motiiveilla ei välttämättä ole väliä, pääasia että autamme. Mutta merkitseekö tämä ero jotain: Karman lain mukaan avun tarpeessa oleva ihminen on itse aiheuttanut ahdinkonsa, mutta kristitylle hän on lähimmäinen, jonka Luoja on luonut, Kristus lunastanut ja jonka kärsimykseen kenties vain Jumala tietää syyn? Vaikuttaako tämä siihen, miten autettaviin suhtaudutaan?
En halua väitellä oikeassa olemisesta, vaikka tunnenkin siihen houkutusta. Mietin vain.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diakoniatyö auttaa näkyvästi ja näkymättömästi

Kirkon perustehtävä on kahtalainen. Hengellinen tehtävä ja auttamistehtävä ovat kolikon kaksi puolta. Niitä ei voi irrottaa toisistaan. Kirkko ei voi keskittyä vain jumalanpalveluksiin, rukoilemiseen ja hautajaisiin, mutta ei myöskään vain auttamaan heikompiosaisia ja tukemaan yhteisöllisyyttä. Kirkko on erityinen toimija juuri siksi, että sen elämässä nämä molemmat yhdistyvät. Eri puolilla Suomea evankelis-luterilaiset seurakunnat on koronakriisin aikana kutsuttu kaupunkien ja kuntien kumppaneiksi monenlaisiin auttamistehtäviin. Niiden välinen yhteistyö on ollut ennestään vahvaa ja sen pohjalta on nyt luotu uusia toimintoja. Esimerkiksi on jaettu vastuuta kaikkien ikäihmisten tavoittelemisesta puhelimitse. Vantaalla seurakunnista soitettiin ensin 80-84 -vuotiaille, kaupungilta sitä vanhemmille. Nyt soitetaan seurakunnista niillekin jäsenille, jotka ovat täyttäneet 85 vuotta. Heistä moni on toivonut tätä. Ruoka-avussa tehdään kaupunkien, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyötä niin...

Avioliitosta 1.3.2017 alkaen

Maaliskuun alusta alkaen meillä on seurakuntalaisia, jotka ovat naimisissa samaa sukupuolta olevan kanssa. Ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan, haluavat sitoutua toisiinsa ja pitää huolta toisistaan loppuikänsä. Naisia ja miehiä, jotka ovat löytäneet toisensa ja haluavat elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun asti. Minä en ole se, joka kehottaa heitä eroamaan, jotta he voisivat elää kristillistä elämää. Mielestäni kristillistä on keskinäinen kunnioitus, uskollisuus ja lupaus rakastaa ja palvella toinen toistaan hyvinä ja pahoina päivinä aina kuolemaan asti - tai myötä- ja vastoinkäymisissä, kuten toinen vihkikaavan kysymysvaihtoehdoista kuuluu. Meidän kulttuurissamme on tiettyjä käsityksiä siitä, mikä on "kristillinen" avioliitto. Olemme tottuneet ajattelemaan, että avioliitto solmitaan, kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan. Avioliitto astuu voimaan, kun valtuutettu vihkijä on kysynyt määrämuotoiset kysymykset, kumpikin on vastannut puolestaan "tahdon", ja kun ...

Lutherin sinetti

Reformaation merkkivuoden suurtapahtuma, evankeliset kirkkopäivät, järjestettiin helatorstaiviikonloppuna Berliinissä. Osallistuin Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston matkalle. Teimme myös päiväretken Wittenbergiin, jossa Martti Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiään linnankirkon oveen. Teesit voi lukea nykyisestä ovesta, mutta kuten kuvasta näkyy, en päässyt lukuetäisyydelle. Teesit olivat luettavissa myös toisaalla kirkon yhteydessä. En kirjoita niistä tällä kertaa enempää. Sen sijaan kerron Lutherin sinetistä. Luther selosti eräässä kirjeessään vuonna 1530, että ristin täytyy tulla ensimmäisenä, mustan ristin punaisen sydämen sisällä. Sydämellä on luonnollinen punainen värinsä muistutuksena siitä, että uskomme ristiinnaulittuun Kristukseen tekee meidän siunatuiksi ja onnellisiksi. Sydän on valkoisen ruusun keskellä, koska usko antaa iloa, lohdutusta ja rauhaa.  Ruusun tulee olla valkoinen eikä punainen, koska valkoinen on kaikkien henkien, sielujen ja enkelien väri....