Suomessa ei vielä ollut ympäristönsuojelulakeja vuonna 1979. Näin kertoi seurakuntaneuvostomme jäsen Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen, joka tuolloin tuoreena kansanedustajana piti eduskunnassa ensimmäisen puheensa – aiheenaan ympäristönsuojelu.
Samoihin aikoihin oli myös kirkkojen piirissä herätty vastuuseen luomakunnasta. Ympäristöasiat alkoivat olla tärkeitä kristityille, siinä missä yhteiskunnalliset kysymyksetkin. Kansainvälisessä ekumeenisessa liikkeessä pidettiin esillä oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja luomakunnan eheyttä. Myös meidän kirkossamme sai pikkuhiljaa yhä enemmän jalansijaa ajattelu, jossa kristillisen etiikan piiriin kuului myös vastuumme luonnosta, ympäristöstä ja maailman tulevaisuudesta.
Vuonna 2001 perustettiin Kirkon ympäristödiplomi. Se myönnetään seurakunnille, jotka noudattavat tiettyjä kriteereitä. Vantaan seurakunnille Kirkon ympäristödiplomi myönnettiin kolmannen kerran viime joulukuussa.
Olen ylpeä siitä, että myös Rekolan seurakunta on ympäristöseurakunta. Olen ylpeä, kun meillä loihditaan aterioita kauppojen hävikkiruuasta, jota meille on toimitettu Yhteinen pöytä -hankkeen kautta. Olen ylpeä työntekijöistä, jotka kulkevat mielellään kimppakyydeillä ja käyttävät julkista liikennettä. Olen ylpeä, kun seurakuntalaiset järjestävät kirkon parkkipaikalla takakonttikirppiksiä ja kierrätys on muutenkin kunniassa.
Voidaan kysyä, mikä olisi toisin, ellei Kirkon ympäristödiplomia olisi keksitty. Sen myötä Vantaan seurakunnat ovat esimerkiksi sitoutuneet tavoittelemaan kymmenen prosentin vähennystä sähkön- ja paperinkulutuksessa vuoteen 2020 mennessä. Tulemme laatimaan ympäristökasvatussuunnitelmat joka seurakuntaan ja pitämään leireillä kasvisruokapäiviä. Voi olla, että olisimme yhtä ympäristötietoisia ilman diplomiakin. Diplomissa kuitenkin tuodaan julki asioita, joilla voimme vaikuttaa ympäristöön, ja sen myötä niistä tulee ääneen lausuttuja yhteisiä tavoitteita ja toimintaperiaatteita.
Edelleen on kristittyjä, joille ympäristökysymykset eivät ole tärkeitä. Minulle ne ovat, ja siksi olen iloinen siitä, että seurakuntina tiedostamme ympäristövastuumme.
Yhden ihmisen valintojen vaikutus on kyllä pieni, tiedän sen. Yhden seurakunnankin valintojen vaikutus on pieni. Valinnoillamme kuitenkin vaikutamme aina joko oikeaan tai väärään, hyvään tai huonoon suuntaan. Jos pystyn tekemään jotain sen hyväksi, että ihmisten, eläinten, kasvien ja kaiken elollisen tulevaisuus on parempi, minulla on kristittynä velvollisuus tehdä se. Jos en tee, toimintani huonontaa elämän mahdollisuuksia. Maailman tulevaisuus on Luojan käsissä, mutta jokainen ihminen vastaa hänen edessään siitä, onko varjellut vai tuhonnut elämän edellytyksiä.
Ympäristödiplomia juhlittiin jo kolmannen kerran
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti