Kirkossa Manhattanilla

Kesäloman paluulentomme New Yorkista lähti sunnuntai-iltana, koska halusimme aamupäivällä vierailla vielä yhdessä amerikkalaisessa kirkossa. Manhattanin sadoista kirkoista oli vaikea valita. Itse en ollut alun perin halukas menemään Times Square Churchiin. Syynä oli muutaman vuoden takainen epämiellyttävä kokemus. Eräs henkilö oli tuonut minulle kyseisen seurakunnan perustajan David Wilkersonin kirjan ja yritti sen avulla osoittaa minun ajatteluni Jumalan ilmoituksen vastaiseksi. Sen kokemuksen takia koin vastenmielisyyttä tuota seurakuntaa kohtaan. Miehelleni oli kuitenkin tärkeää päästä juuri sinne, joten myönnyin. Häntä Wilkersonin kirjat olivat aikoinaan puhutelleet positiivisesti. Wilkersonin tunnetuin kirja lienee Risti ja linkkuveitsi.

Menimme siis teatterirakennukseen, jota seurakunta käyttää kirkkonaan. Olimme onneksi paikalla hyvissä ajoin, sillä suuri katsomo tuli aivan täyteen. Seurakuntalaisia oli ohjaamassa ihmisiä istumaan ja samat avustajat huolehtivat myös ehtoollisleipien ja muovisten pikarien kierrättämisestä rivejä pitkin, kun sen aika tuli. Sattui olemaan sunnuntai, jona vietettiin ehtoollista. Ehdin jo ennen tilaisuuden alkua kieltää perhettäni ottamasta ehtoollista vastaan, mutta kun pastori kertoi sen olevan tarjolla kaikille kastetuille uskoville, päätimme kuitenkin osallistua siihen. Tosin sekä kaste- että ehtoolliskäsitykset ovat tällä kirkolla erilaiset kuin luterilaisilla. Kaste on heillä aina uskovien kaste ja ehtoollinen on ”meidän pelastuksemme takia tapahtuneen Kristuksen kärsimyksen ja kuoleman symbolista muistamista”, ei Kristuksen läsnäoloa leivässä ja viinissä kuten luterilaisilla.

Ennen tilaisuuden alkua oli mahdollista käydä rukoilemassa salin etuosassa ja paikalle saapuvia pyydettiin pysymään mahdollisimman hiljaa. Kun jumalanpalvelus alkoi, laulettiin ensin puolisen tuntia ylistyslauluja suuren kuoron ja bändin kanssa. Olin halunnut nähdä ja kuulla kuorolaulua jossakin mustien seurakunnassa. Tässä kuorossa oli monen värisiä ihmisiä, mutta sen esiintyminen oli silti juuri sitä mitä olin toivonut. En ollut tiennyt, että seurakunnassa on jäseniä yli sadasta eri maasta.

Seurakunnan pastoreista saarnavuorossa oli William Carroll. Saarnan aiheena hänellä oli avioliitto. Sillehän meidän kirkkovuodessamme ei ole pyhää. Ei muuten ole myöskään vanhemmuudelle, sisaruudelle eikä äidin ja isän kunnioittamiselle – mitä jos olisi? Times Square Churchin tapaisissa kirkoissa saarnaajilla on vapaus puhua tärkeinä pitämistään aiheista, ja kirkkovuodesta vietetään yleensä vain suurimpia pyhiä.

Times Square Church on teologialtaan toisenlainen kuin oma kirkkoni enkä mitenkään voisi liittyä siihen. Siitä huolimatta on asioita, joita siinä ihailen. Seurakunta on suuri ja vastuunkantajia on paljon. Jumalanpalvelukseen tulija otettiin vastaan selkeällä viestillä: olet tervetullut. Kaikki vaikutti järjestelmällisesti organisoidulta. Jokaisella jumalanpalveluksen tehtävissä olevalla oli tarkasti määritelty tehtävä. Ne, jotka olivat katsomossa ohjaamassa tulijoita, toivottivat hymyillen kaikki tervetulleiksi, tiesivät missä vapaita paikkoja oli ja pysyivät sillä alueella, joka heille oli osoitettu. Seurakunnan viikko-ohjelmasta näki helposti, mitä säännöllistä toimintaa kenellekin on. Ja sen, että torstaisin kirkko on kiinni! Seurakunnan hyväntekeväisyydestä kerrottiin helposti hahmotettavalla tavalla: missä ja miten ihmisiä autetaan, miten työtä voi tukea ja miten siihen voi osallistua. Jäi sellainen olo, että tähän seurakuntaan olisi helppo tulla toistekin. Ennakkoluulojen voittaminen – tai tässä tapauksessa ennemminkin etäisyyden ottaminen omaan kielteiseen tunteeseen – kannatti.