Kesälomamatkallani kävin kolmessa kirkossa ja
ajattelin silloin kirjoittaa blogikirjoituksen kaikista niistä. Tämä viimeinen
on jäänyt kesken, mutta julkaisen sen vihdoin. Kirjoitus on edelleen
keskeneräinen. Siitä tulisi liian pitkä, jos kirjoittaisin kaiken, mitä ajattelen.
Jääköön siis tällaiseksi mieluummin kuin kokonaan julkaisematta.
Tähän alkuun mainitsen, että olen vieraillut hyvin
monissa erilaisissa kirkoissa ja myös muiden uskontokuntien
kokoontumispaikoissa ja tilaisuuksissa. Minusta se on mielenkiintoista. Tiedän,
että kaikki ihmiset eivät mielellään mene paikkoihin, joissa harjoitetaan muuta
kuin heidän omaa uskontoaan. Minä käyn sellaisissa mielelläni ja opin aina
jotakin.
Nyt olenkin jo johdatellut siihen, että kirkko, josta
tässä kerron, ei ole varsinaisesti kristillinen kirkko. Amerikkalainen ystäväni on toiminut aktiivisesti
Unitarian Universalist –nimisessä uskonnollisessa yhdyskunnassa. Muutettuaan
toiseen osavaltioon hän ei kuitenkaan siellä liittynyt seurakuntaan. Kun olimme
lomalla hänen perheensä luona Floridan St. Petersburgissa, hän vei minut ja
mieheni tutustumaan paikallisen UU-seurakunnan sunnuntaiaamun tilaisuuteen.
Unitaariuniversalismi on liberaali uskonnollinen
liike, joka syntyi 1900-luvulla kahden kristillisperäisen uskontokunnan,
unitaarien ja universalistien yhdistyessä. Unitaarien opin erityispiirre oli
usko yhteen Jumalaan, ei kolminaisuuteen. Universalistit puolestaan uskoivat,
että kaikki ihmiset pelastuvat, eikä kadotusta ole. Kahden suhteellisen
pieneksi jääneen uskonsuunnan kannattajat päätyivät lopulta toteamaan, että
olivat oppikysymyksistä riittävän yksimielisiä yhdistyäkseen.
Ystäväni on kertonut, että UU:n jäsenet ovat yleensä
yhteiskunnallisesti aktiivisia ja että heillä voi olla monenlaista
uskonnollista taustaa ja historiaa. Tilaisuudessa, johon osallistuimme,
opetusosuus oli valmisteltu lapsia varten ja muutama lapsi osallistui sen
toteutukseenkin. Sillä kertaa opetus oli, että asiat eivät aina ole sitä, miltä
ne näyttävät.
Unitaariuniversalistit painottavat suvaitsevaisuutta
ja sitä, että erilaiset ja eri tavoin ajattelevat ihmiset voivat kuulua samaan
yhteisöön. Heille tärkeää on henkinen kasvu ja paremman maailman hyväksi
toimiminen.
Mitä sitten tuona sunnuntaiaamuna opin? Montakin
asiaa. Muun muassa jäin miettimään sitä, että uskonyhteisö, jolla ei ole
sakramentteja eikä vahvaa oppia jota saarnata jäsenille, kuitenkin viettää
sunnuntaiaamuisin tilaisuutta, jossa lauletaan yhdessä, pohditaan perimmäisiä
kysymyksiä ja hiljennytään, ja jonka jälkeen tavataan toisia ”kirkkokahveilla”.
Tilaisuus tekee sunnuntaipäivästä erilaisen kuin arkipäivät. Nyt, kun kaupat
ovat auki paitsi sunnuntaisin, jo tapaninpäivänäkin, suren sitä pyhäpäivien
rauhaa ja verkkaisuutta, jonka ainakin me kaupunkilaiset olemme menettäneet. En
osaa itsekään vaalia perinteisiä tapoja niin, että omat lapseni huomaisivat,
milloin on arki ja milloin on pyhä. Uskon kuitenkin, että käskyssä lepopäivän
pyhittämisestä on paljon viisautta. Teemmekö paitsi väärin, myös tyhmästi, kun
annamme viikon ja vuoden kaikkien päivien muuttua samanlaisiksi?
kuva: Amy Hamric Weintraub/Facebook
Kommentit
Lähetä kommentti