keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Unitaariuniversalistien tilaisuudessa eräänä sunnuntaina



Kesälomamatkallani kävin kolmessa kirkossa ja ajattelin silloin kirjoittaa blogikirjoituksen kaikista niistä. Tämä viimeinen on jäänyt kesken, mutta julkaisen sen vihdoin. Kirjoitus on edelleen keskeneräinen. Siitä tulisi liian pitkä, jos kirjoittaisin kaiken, mitä ajattelen. Jääköön siis tällaiseksi mieluummin kuin kokonaan julkaisematta.

Tähän alkuun mainitsen, että olen vieraillut hyvin monissa erilaisissa kirkoissa ja myös muiden uskontokuntien kokoontumispaikoissa ja tilaisuuksissa. Minusta se on mielenkiintoista. Tiedän, että kaikki ihmiset eivät mielellään mene paikkoihin, joissa harjoitetaan muuta kuin heidän omaa uskontoaan. Minä käyn sellaisissa mielelläni ja opin aina jotakin. 

Nyt olenkin jo johdatellut siihen, että kirkko, josta tässä kerron, ei ole varsinaisesti kristillinen kirkko. Amerikkalainen ystäväni on toiminut aktiivisesti Unitarian Universalist –nimisessä uskonnollisessa yhdyskunnassa. Muutettuaan toiseen osavaltioon hän ei kuitenkaan siellä liittynyt seurakuntaan. Kun olimme lomalla hänen perheensä luona Floridan St. Petersburgissa, hän vei minut ja mieheni tutustumaan paikallisen UU-seurakunnan sunnuntaiaamun tilaisuuteen.

Unitaariuniversalismi on liberaali uskonnollinen liike, joka syntyi 1900-luvulla kahden kristillisperäisen uskontokunnan, unitaarien ja universalistien yhdistyessä. Unitaarien opin erityispiirre oli usko yhteen Jumalaan, ei kolminaisuuteen. Universalistit puolestaan uskoivat, että kaikki ihmiset pelastuvat, eikä kadotusta ole. Kahden suhteellisen pieneksi jääneen uskonsuunnan kannattajat päätyivät lopulta toteamaan, että olivat oppikysymyksistä riittävän yksimielisiä yhdistyäkseen. 

Ystäväni on kertonut, että UU:n jäsenet ovat yleensä yhteiskunnallisesti aktiivisia ja että heillä voi olla monenlaista uskonnollista taustaa ja historiaa. Tilaisuudessa, johon osallistuimme, opetusosuus oli valmisteltu lapsia varten ja muutama lapsi osallistui sen toteutukseenkin. Sillä kertaa opetus oli, että asiat eivät aina ole sitä, miltä ne näyttävät. 

Unitaariuniversalistit painottavat suvaitsevaisuutta ja sitä, että erilaiset ja eri tavoin ajattelevat ihmiset voivat kuulua samaan yhteisöön. Heille tärkeää on henkinen kasvu ja paremman maailman hyväksi toimiminen. 

Mitä sitten tuona sunnuntaiaamuna opin? Montakin asiaa. Muun muassa jäin miettimään sitä, että uskonyhteisö, jolla ei ole sakramentteja eikä vahvaa oppia jota saarnata jäsenille, kuitenkin viettää sunnuntaiaamuisin tilaisuutta, jossa lauletaan yhdessä, pohditaan perimmäisiä kysymyksiä ja hiljennytään, ja jonka jälkeen tavataan toisia ”kirkkokahveilla”. Tilaisuus tekee sunnuntaipäivästä erilaisen kuin arkipäivät. Nyt, kun kaupat ovat auki paitsi sunnuntaisin, jo tapaninpäivänäkin, suren sitä pyhäpäivien rauhaa ja verkkaisuutta, jonka ainakin me kaupunkilaiset olemme menettäneet. En osaa itsekään vaalia perinteisiä tapoja niin, että omat lapseni huomaisivat, milloin on arki ja milloin on pyhä. Uskon kuitenkin, että käskyssä lepopäivän pyhittämisestä on paljon viisautta. Teemmekö paitsi väärin, myös tyhmästi, kun annamme viikon ja vuoden kaikkien päivien muuttua samanlaisiksi?


kuva: Amy Hamric Weintraub/Facebook


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti