Video messukeskuksen Sommergartenista Markku J. Jääskeläinen
Kävin kuuntelemassa mm. tilaisuutta, jonka otsikko oli
”Ecclesia
semper reformanda” eli ”kirkkoa on aina
uudistettava”. Puhujina olivat amerikkalainen luterilainen teologi Nadia Bolz-Weber
ja sveitsiläinen reformoitu teologi Christina Aus der Au. Ennen puheita soitti
räväkkä Stilbruch-bändi, jonka soittimina ovat sello, viulu ja rummut.
Bolz-Weber aloitti puheenvuoronsa Lutherin
ensimmäisellä teesillä: ”Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo:
Tehkää parannus jne., niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva
parannusta.” Hän jatkoi toteamalla, ettei Lutherin reformaatio niinkään ollut
akateeminen eikä poliittinen, vaan ennen kaikkea pastoraalinen (sielunhoidollinen).
Kirkkoa on edelleen jatkuvasti uudistettava, mutta se ei ensisijaisesti ole akateemista
eikä poliittista toimintaa.
Molemmat puhujat puhuivat paljon vapaudesta. Kristityt
ovat vapaita. Kaikki synnit on annettu anteeksi ja jokainen kelpaa Jumalalle. Bolz-Weber
totesi, että siitä huolimatta kaikilla on ihanneminä, jota he tavoittelevat, koskaan
sitä saavuttamatta. Uskovien täytyy yhä uudelleen kuulla anteeksiannon sanat,
synninpäästö. He tarvitsevat mahdollisuutta puhua riittämättömyyden ja
huonommuuden tunteestaan sekä siitä, mitä he katuvat ja mikä painaa heidän
omaatuntoaan. Missään muualla kuin kirkossa ei julisteta syntejä anteeksi. Siksi
se on kirkon tehtävä. Jopa niin, että missään muualla ei kuuluteta anteeksiantoa,
koska se on kirkon tehtävä. Aus der Au viittasi kirkkopäivien raamatulliseen teemaan (mm. 1.
Moos. 16:13, Ps. 139, Luuk. 19:5) ja muistutti Jumalan sanovan ihmisille: ”Minä
näen sinut!”
Ihmisillä on tarve kuulla, että Jumala hyväksyy heidät
ilman, että heidän tarvitsee olla lähelläkään täydellistä tai hyvittää mitään
väärin tekemäänsä. Siitä puhumme koko ajan. Mutta silti on kysyttävä: voiko
seurakunnassa kuitenkaan puhua rehellisesti huonommuuden kokemuksestaan?
Katumus, parannus, synti ja anteeksianto eivät kuulu vain
menneisyyteen. Yhä edelleen kristityn vapaus seuraa katumuksesta,
anteeksiannosta ja parannuksenteosta. Kirkkokin uudistuu siksi, että kristityillä
on vapaus olla tekemättä vanhoja asioita ja ajattelematta vanhoja ajatuksia yhä
uudelleen.
Bolz-Weber ja Aus der Au kysyivät:
Mitä tekisimme, jos joku tulisi
kertomaan, että kirkolla on vain viisi vuotta aikaa? Silloin tuskin niinkään
huolehdittaisiin rakenteista ja rahoituksesta. Sen sijaan vietettäisiin aikaa
toisten kanssa, iloittaisiin elämästä ja kerrottaisiin Jumalan rakkaudesta
kaikille. Silloin kirkko ehkä olisi lopultakin vapaa. Sen ei tarvitsisi enää miellyttää
ketään taloudellisen tuen tai aseman menettämisen pelossa, vaan se voisi iloiten
palvella ja vaikka myydä kaiken
antaakseen rahat köyhille. Kristus vapautti meidät vapauteen, mutta vielä emme
elä täydessä vapaudessa.
Kommentit
Lähetä kommentti