maanantai 29. toukokuuta 2017

Kirkon tärkein tehtävä?

Saksan kirkkopäivillä keskusteltiin paljon globaaleista ja yhteiskunnallisista, mutta myös kirkon sisäisistä aiheista. Messukeskuksen portilla nuoret partiolaiset lauloivat iloisesti jakaessaan kirkkopäivälehtiä tulijoille. Tilaisuudet saattoivat olla raskaita ja pitkiä, mutta niitä kevennettiin monipuolisella musiikilla. Välillä sai käydä aurinkoisessa puistossa kahvilla elävän musiikin soidessa taustalla ja hyväntuulisten ihmisten nauttiessa tunnelmasta ja toistensa seurasta. Helppoa oli myös löytää tiensä erilaisiin rukoushetkiin ja jumalanpalveluksiin tai raamattutunneille. Jos ei jaksanut istua kuuntelemassa, voi vaihteeksi kierrellä valtavalla messualueella. 



Video messukeskuksen Sommergartenista Markku J. Jääskeläinen
Kävin kuuntelemassa mm. tilaisuutta, jonka otsikko oli ”Ecclesia semper reformanda” eli ”kirkkoa on aina uudistettava”. Puhujina olivat amerikkalainen luterilainen teologi Nadia Bolz-Weber ja sveitsiläinen reformoitu teologi Christina Aus der Au. Ennen puheita soitti räväkkä Stilbruch-bändi, jonka soittimina ovat sello, viulu ja rummut. 
Bolz-Weber aloitti puheenvuoronsa Lutherin ensimmäisellä teesillä: ”Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus jne., niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta.” Hän jatkoi toteamalla, ettei Lutherin reformaatio niinkään ollut akateeminen eikä poliittinen, vaan ennen kaikkea pastoraalinen (sielunhoidollinen). Kirkkoa on edelleen jatkuvasti uudistettava, mutta se ei ensisijaisesti ole akateemista eikä poliittista toimintaa.
Molemmat puhujat puhuivat paljon vapaudesta. Kristityt ovat vapaita. Kaikki synnit on annettu anteeksi ja jokainen kelpaa Jumalalle. Bolz-Weber totesi, että siitä huolimatta kaikilla on ihanneminä, jota he tavoittelevat, koskaan sitä saavuttamatta. Uskovien täytyy yhä uudelleen kuulla anteeksiannon sanat, synninpäästö. He tarvitsevat mahdollisuutta puhua riittämättömyyden ja huonommuuden tunteestaan sekä siitä, mitä he katuvat ja mikä painaa heidän omaatuntoaan. Missään muualla kuin kirkossa ei julisteta syntejä anteeksi. Siksi se on kirkon tehtävä. Jopa niin, että missään muualla ei kuuluteta anteeksiantoa, koska se on kirkon tehtävä. Aus der Au viittasi kirkkopäivien raamatulliseen teemaan (mm. 1. Moos. 16:13, Ps. 139, Luuk. 19:5) ja muistutti Jumalan sanovan ihmisille: ”Minä näen sinut!”
Ihmisillä on tarve kuulla, että Jumala hyväksyy heidät ilman, että heidän tarvitsee olla lähelläkään täydellistä tai hyvittää mitään väärin tekemäänsä. Siitä puhumme koko ajan. Mutta silti on kysyttävä: voiko seurakunnassa kuitenkaan puhua rehellisesti huonommuuden kokemuksestaan?
Katumus, parannus, synti ja anteeksianto eivät kuulu vain menneisyyteen. Yhä edelleen kristityn vapaus seuraa katumuksesta, anteeksiannosta ja parannuksenteosta. Kirkkokin uudistuu siksi, että kristityillä on vapaus olla tekemättä vanhoja asioita ja ajattelematta vanhoja ajatuksia yhä uudelleen.
Bolz-Weber ja Aus der Au kysyivät: Mitä tekisimme, jos joku tulisi kertomaan, että kirkolla on vain viisi vuotta aikaa? Silloin tuskin niinkään huolehdittaisiin rakenteista ja rahoituksesta. Sen sijaan vietettäisiin aikaa toisten kanssa, iloittaisiin elämästä ja kerrottaisiin Jumalan rakkaudesta kaikille. Silloin kirkko ehkä olisi lopultakin vapaa. Sen ei tarvitsisi enää miellyttää ketään taloudellisen tuen tai aseman menettämisen pelossa, vaan se voisi iloiten palvella ja vaikka myydä kaiken antaakseen rahat köyhille. Kristus vapautti meidät vapauteen, mutta vielä emme elä täydessä vapaudessa.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti