Berliinin kirkkopäivillä osallistuin seminaariin, jossa puhuivat
Piispa Younan kehotti olemaan rauhan, sovinnon ja oikeudenmukaisuuden puolella. Hän korosti, että päättymätön konflikti on tuhoisa molemmille osapuolille. Se vie sekä palestiinalaisilta että israelilaisilta vapauden ja alistaa heidät väkivallan ja sorron logiikalle. Younanin mukaan Jumala ei tahdo konfliktia, eikä ole sotija, joka olisi toisen kansan puolella toista vastaan.
Professori Illouz vertasi israelilaisia ja palestiinalaisia kansoina toisiinsa ja esitti näiden välillä olevan monia yhtäläisyyksiä. Kummankin identiteetti perustuu traumaan: holokaustiin ja palestiinalaisten tappioon vuonna 1947. Traumat halvaannuttavat. Yhteistä kahdelle kansalle on myös maanpaossa elämisen kokemus ja menetetyn kotimaan ikävöiminen, johon identiteetti osaltaan pohjautuu. Nämä kaksi monella tavalla samankaltaista kansaa ei luota toisiinsa, molemmat kieltäytyvät rauhanaloitteista, ja molemmat pelkäävät tulevansa hävitetyiksi. Ekstremismi on molemmilla puolilla vahvistunut viime aikoina.
Illouzin mielestä Israelin valtioon kohdistuvaa kritiikkiä tarvitaan, eikä sitä pidä sekoittaa antisemitismiin. Tämä on painavasti sanottu, sillä Illouz kertoi itse aikoinaan muuttaneensa Israeliin siitä syystä, että hän oli sionisti. Edelleen hän toivoo, että juutalaisen kansan hyvinvoinnista huolehditaan silloinkin, kun Israelin valtiota arvostellaan.
Toimittaja Schneider moitti niitä ulkopuolisia, jotka kuvittelevat tietävänsä, mistä israelilaisten ja palestiinalaisten konfliktissa on kyse, vaikka eivät olisi koskaan edes käyneet maassa. Monet kuvittelevat tietävänsä, ketkä ovat hyviä ja ketkä pahoja. Toisten mielestä palestiinalaiset ovat pahoja ja israelilaiset hyviä, toisten mielestä päinvastoin. Schneiderin mielestä kumpikin käsitys on sekä oikea että väärä yhtä aikaa. Edelleen hän muistutti, että kahden kansan lisäksi lukemattomat valtiot ja organisaatiot sekaantuvat tilanteeseen. Mikään ei ole yksinkertaista. Schneider neuvoi: Lakatkaa uskomasta pikaratkaisuihin!
Itse tunnen kristittyjä, jotka ovat valinneet puolensa. Vastakkainasettelu Pyhällä maalla saa pahimmillaan aikaan vastakkainasettelua täällä kaukana. Siksi kolmen asiantuntijan viesti on tärkeä. He vetoavat oman kotimaansa rauhan puolesta ja pyytävät meitä olemaan valitsematta puolta. Kirkkojen tukea ja kristittyjen rukouksia tarvitaan rauhantyössä, mutta meillä ei ole ratkaisua tilanteeseen.
Puhujat suhtautuivat Pyhän maan tulevaisuuteen pessimistisesti. Pessimistisin oli Schneider. Illouz ja Younan kertoivat enemmistön kaikesta huolimatta haluavan rauhaa. Erityisesti nuoret toivovat sitä. Younanin lainaaman kyselytutkimuksen mukaan 65 % palestiinalaisista nuorista toivoo rauhaa Israelin kanssa ja kannattaa kahden valtion mallia.
Younan sanoi, ettei pane toivoaan sen enempää Jerusalemissa kuin Ramallahissakaan toimiviin hallituksiin, ei myöskään Washingtoniin, Pariisiin eikä Berliiniin. Hänen toivonsa tulee Jerusalemista, jossa Jeesus - rauhan, oikeudenmukaisuuden ja sovituksen tuoja - nousi kuolleista.
- Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa, Luterilaisen maailmanliiton puheenjohtaja Munib Younan,
- Jerusalemin Heprealaisen Yliopiston sosiologian professori, alunperin marokonjuutalainen Eva Illouz sekä
- saksanjuutalainen toimittaja, kirjailija ja teatteriohjaaja, pitkään Jerusalemissa ja Tel Avivissa työskennellyt Richard Schneider.
Piispa Younan kehotti olemaan rauhan, sovinnon ja oikeudenmukaisuuden puolella. Hän korosti, että päättymätön konflikti on tuhoisa molemmille osapuolille. Se vie sekä palestiinalaisilta että israelilaisilta vapauden ja alistaa heidät väkivallan ja sorron logiikalle. Younanin mukaan Jumala ei tahdo konfliktia, eikä ole sotija, joka olisi toisen kansan puolella toista vastaan.
Professori Illouz vertasi israelilaisia ja palestiinalaisia kansoina toisiinsa ja esitti näiden välillä olevan monia yhtäläisyyksiä. Kummankin identiteetti perustuu traumaan: holokaustiin ja palestiinalaisten tappioon vuonna 1947. Traumat halvaannuttavat. Yhteistä kahdelle kansalle on myös maanpaossa elämisen kokemus ja menetetyn kotimaan ikävöiminen, johon identiteetti osaltaan pohjautuu. Nämä kaksi monella tavalla samankaltaista kansaa ei luota toisiinsa, molemmat kieltäytyvät rauhanaloitteista, ja molemmat pelkäävät tulevansa hävitetyiksi. Ekstremismi on molemmilla puolilla vahvistunut viime aikoina.
Illouzin mielestä Israelin valtioon kohdistuvaa kritiikkiä tarvitaan, eikä sitä pidä sekoittaa antisemitismiin. Tämä on painavasti sanottu, sillä Illouz kertoi itse aikoinaan muuttaneensa Israeliin siitä syystä, että hän oli sionisti. Edelleen hän toivoo, että juutalaisen kansan hyvinvoinnista huolehditaan silloinkin, kun Israelin valtiota arvostellaan.
Toimittaja Schneider moitti niitä ulkopuolisia, jotka kuvittelevat tietävänsä, mistä israelilaisten ja palestiinalaisten konfliktissa on kyse, vaikka eivät olisi koskaan edes käyneet maassa. Monet kuvittelevat tietävänsä, ketkä ovat hyviä ja ketkä pahoja. Toisten mielestä palestiinalaiset ovat pahoja ja israelilaiset hyviä, toisten mielestä päinvastoin. Schneiderin mielestä kumpikin käsitys on sekä oikea että väärä yhtä aikaa. Edelleen hän muistutti, että kahden kansan lisäksi lukemattomat valtiot ja organisaatiot sekaantuvat tilanteeseen. Mikään ei ole yksinkertaista. Schneider neuvoi: Lakatkaa uskomasta pikaratkaisuihin!
Itse tunnen kristittyjä, jotka ovat valinneet puolensa. Vastakkainasettelu Pyhällä maalla saa pahimmillaan aikaan vastakkainasettelua täällä kaukana. Siksi kolmen asiantuntijan viesti on tärkeä. He vetoavat oman kotimaansa rauhan puolesta ja pyytävät meitä olemaan valitsematta puolta. Kirkkojen tukea ja kristittyjen rukouksia tarvitaan rauhantyössä, mutta meillä ei ole ratkaisua tilanteeseen.
Puhujat suhtautuivat Pyhän maan tulevaisuuteen pessimistisesti. Pessimistisin oli Schneider. Illouz ja Younan kertoivat enemmistön kaikesta huolimatta haluavan rauhaa. Erityisesti nuoret toivovat sitä. Younanin lainaaman kyselytutkimuksen mukaan 65 % palestiinalaisista nuorista toivoo rauhaa Israelin kanssa ja kannattaa kahden valtion mallia.
Younan sanoi, ettei pane toivoaan sen enempää Jerusalemissa kuin Ramallahissakaan toimiviin hallituksiin, ei myöskään Washingtoniin, Pariisiin eikä Berliiniin. Hänen toivonsa tulee Jerusalemista, jossa Jeesus - rauhan, oikeudenmukaisuuden ja sovituksen tuoja - nousi kuolleista.
Kuva: Hannu Tiainen