perjantai 22. syyskuuta 2017

Sohvalla

”Rakkaus on sitä, että katsoo sohvalle ja näkee, että siellä se lojuu edelleen.” (Kultahääpäiväonnittelu Lapin Kansassa/Suomen Kuvalehden Jyvät ja akanat 8.9.17)

Näinä kaunistelun ja edustavien otosten aikoina rehellinen aforismi pitkästä avioliitosta on virkistävä poikkeus. Onnellinen pari on pari, joka on onnellinen juuri omasta elämästään ja kiitollinen toinen toisistaan. Onnellisia ovat ihmiset, jotka ovat ottaneet vastuun omasta tyytyväisyydestään.

Elokuun lopussa istuin puolisoni kanssa avioliittoviikonlopun päätöstilaisuudessa. Sali oli täynnä eri-ikäisiä pareja. Olimme kuunnelleet luentoja ja istuneet luottamuksellisissa ryhmissä puhumassa mm. suhdetarpeista ja anteeksiannosta omissa parisuhteissamme. Anteeksiantoteemaa laajennettiin muihinkin ihmissuhteisiin. 

Päätöstilaisuudessa huomasin miettiväni: Puolisoparkani on mennyt naimisiin täysin keskenkasvuisen idiootin kanssa. Mutta samaan ovat haksahtaneet kaikki nämä muutkin täällä istuvat ihmiset.
 
Kun oikeasti kuuntelee rakkaintaan, niin viisainta on vain myöntää oma keskeneräisyytensä.  Puolustelujen keksiminen on energian haaskaamista. Helpommalla pääsee ja kaikille on hyväksi, kun vain myöntää omat ärsyttävyytensä. Kaikissa parisuhteissa on asioita, jotka rasittavat ja hiertävät. Kaikista maailman keskenkasvuisista idiooteista parhaat kasvun edellytykset on niillä, jotka lakkaavat pitämästä kulisseja pystyssä ja tulevat näkyviin omana itsenään: ”Rakas, tällainen minä olen, mutta haluan oppia ja kasvaa.”

Omien puutteiden ja virheiden myöntäminen on kaikissa ihmissuhdeverkostoissa – kuten työssä – taito, joka säästää valtavasti energiaa. Jokaiselle, joka oppii sen, voisi antaa energiansäästöpalkinnon. Kun tarpeeksi moni oppii, voi sulkea muutaman voimalan. Ja silti on lämmin lojua siellä sohvalla, yksin tai vierekkäin.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti