Siirry pääsisältöön

Palmusunnuntaina koronan aikaan

Ovikello soi, mutta oven takana ei ollut ketään. Pilasoittoko? Ei tällä kertaa, vaan portaalle oli jätetty sininen tarralappu, jossa luki lapsen käsialalla: ”Nyt kaikki sormet ristiin, et corona loppuis!” Ikkunasta näin lapsia pitämässä palaveria ja sinisiä lappuja kädessään. He olivat ottaneet asiakseen tehdä jotain eikä vain odottaa passiivisina. He olivat toteuttamassa viestintäkampanjaa koko korttelille. Liikutuin ja ilahduin heidän viestistään. Nyt kaikki talkoisiin pandemian loppumiseksi!

Näihin talkoisiin osallistun mielelläni. Joku pitää sormia ristissä, minä ristin käteni. Joku lähettää pyyntöjä universumille ja joku vain päättää pitää kiinni toivosta. Nyt ei ole väärää tapaa toivoa eikä rukoilla, että pandemia loppuisi. Tarvitaan pienten ja isojen luottamusta siihen, että yhdessä tästä selvitään.

Sormienristimistalkoot ovat luottamustalkoot. Uskotaan ja toivotaan yhdessä. Autetaan toisiamme sitkeästi kestämään, vaikka odotettu pandemian loppu taas siirtyisi kauemmas. Ei luovuteta.

Harvan usko riittää siirtämään vuoria tai sammuttamaan pandemiaa. Luottamustalkoiden lisäksi tarvitaan toisiakin talkoita: välittämistalkoita. Niissä yhdistyvät tunne ja järki. Myötätunto toisia kohtaan ja tarve kokea oma olo turvalliseksi ovat tunteita, jotka saavat noudattamaan varotoimia. Omaa ja toisten terveyttä suojellen pidetään turvavälit, käytetään maskia ja otetaan rokotukset. Tunteiden ohjaama toiminta on sopusoinnussa järjen kanssa. Järjellä voi päätellä, että kun enemmistö noudattaa turvaohjeita, leviää virus heikommin. Lopulta sen uhka on mitätön.

Kun palmusunnuntaina ovikello soi, ei portaalla ole lappua vaan lapsia. ”Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks” on tänä vuonna erityisen osuva toivotus. Lapset heiluttavat pajunkissavitsaa kuin taikasauvaa. ”Tuoreeks, terveeks!” Haitanneeko, jos vähän uskoo, että vitsa tuo siunauksen kotiin?

Jos ovikello ei palmusunnuntaina soi, niin ehkä soi puhelin ja joku virpoo ääni- tai videopuhelussa. Kulkutaudin aikana viimeistään on opittu kohtaamaan ”etänä”. Se ei korvaa kasvokkain näkemistä eikä ihokosketusta. Koronavuoden aikana olen oppinut entistä enemmän arvostamaan sitä, että saa olla fyysisesti yhdessä. Kun se ei ole ollut mahdollista, olen useammin tarttunut puhelimeen soittaakseni sukulaisille ja ystäville. Se on parempi kuin ei mitään yhteyttä. Olen tarvinnut niitä puheluja itse ja minusta tuntuu, että toisessa päässä niitä on tarvittu yhtä paljon.

Palmusunnuntaina virpojat toivottavat terveyttä. Viikko siitä on pääsiäinen, uuden elämän ja toivon juhlapyhä. Rairuoho vihertää, narsissit kukkivat. Pääsiäinen muistuttaa, että elämässä on aina toivoa. Juhlitaan sitä, että elämä voittaa. Edes kuolema ei ole umpikuja, vaan raja. Sormet ristiin, kädet ristiin, tsemppiä ja jaksamista – kyllä tästä selvitään. 

Kirjoitus on julkaistu 20.3.2021 Vantaan Sanomissa osana Vantaan seurakuntien ilmoitusta

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diakoniatyö auttaa näkyvästi ja näkymättömästi

Kirkon perustehtävä on kahtalainen. Hengellinen tehtävä ja auttamistehtävä ovat kolikon kaksi puolta. Niitä ei voi irrottaa toisistaan. Kirkko ei voi keskittyä vain jumalanpalveluksiin, rukoilemiseen ja hautajaisiin, mutta ei myöskään vain auttamaan heikompiosaisia ja tukemaan yhteisöllisyyttä. Kirkko on erityinen toimija juuri siksi, että sen elämässä nämä molemmat yhdistyvät. Eri puolilla Suomea evankelis-luterilaiset seurakunnat on koronakriisin aikana kutsuttu kaupunkien ja kuntien kumppaneiksi monenlaisiin auttamistehtäviin. Niiden välinen yhteistyö on ollut ennestään vahvaa ja sen pohjalta on nyt luotu uusia toimintoja. Esimerkiksi on jaettu vastuuta kaikkien ikäihmisten tavoittelemisesta puhelimitse. Vantaalla seurakunnista soitettiin ensin 80-84 -vuotiaille, kaupungilta sitä vanhemmille. Nyt soitetaan seurakunnista niillekin jäsenille, jotka ovat täyttäneet 85 vuotta. Heistä moni on toivonut tätä. Ruoka-avussa tehdään kaupunkien, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyötä niin...

Avioliitosta 1.3.2017 alkaen

Maaliskuun alusta alkaen meillä on seurakuntalaisia, jotka ovat naimisissa samaa sukupuolta olevan kanssa. Ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan, haluavat sitoutua toisiinsa ja pitää huolta toisistaan loppuikänsä. Naisia ja miehiä, jotka ovat löytäneet toisensa ja haluavat elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun asti. Minä en ole se, joka kehottaa heitä eroamaan, jotta he voisivat elää kristillistä elämää. Mielestäni kristillistä on keskinäinen kunnioitus, uskollisuus ja lupaus rakastaa ja palvella toinen toistaan hyvinä ja pahoina päivinä aina kuolemaan asti - tai myötä- ja vastoinkäymisissä, kuten toinen vihkikaavan kysymysvaihtoehdoista kuuluu. Meidän kulttuurissamme on tiettyjä käsityksiä siitä, mikä on "kristillinen" avioliitto. Olemme tottuneet ajattelemaan, että avioliitto solmitaan, kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan. Avioliitto astuu voimaan, kun valtuutettu vihkijä on kysynyt määrämuotoiset kysymykset, kumpikin on vastannut puolestaan "tahdon", ja kun ...

Lutherin sinetti

Reformaation merkkivuoden suurtapahtuma, evankeliset kirkkopäivät, järjestettiin helatorstaiviikonloppuna Berliinissä. Osallistuin Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston matkalle. Teimme myös päiväretken Wittenbergiin, jossa Martti Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiään linnankirkon oveen. Teesit voi lukea nykyisestä ovesta, mutta kuten kuvasta näkyy, en päässyt lukuetäisyydelle. Teesit olivat luettavissa myös toisaalla kirkon yhteydessä. En kirjoita niistä tällä kertaa enempää. Sen sijaan kerron Lutherin sinetistä. Luther selosti eräässä kirjeessään vuonna 1530, että ristin täytyy tulla ensimmäisenä, mustan ristin punaisen sydämen sisällä. Sydämellä on luonnollinen punainen värinsä muistutuksena siitä, että uskomme ristiinnaulittuun Kristukseen tekee meidän siunatuiksi ja onnellisiksi. Sydän on valkoisen ruusun keskellä, koska usko antaa iloa, lohdutusta ja rauhaa.  Ruusun tulee olla valkoinen eikä punainen, koska valkoinen on kaikkien henkien, sielujen ja enkelien väri....