Siirry pääsisältöön

Miehestä merenneidoksi

Mieheni meni äijäpilatekseen ja oppi merenneito-liikkeen. Hänen kertoessaan tästä näin silmissäni rivin merenneidoiksi muuttuneita miehiä pyrstöt välkkyen kiertämässä ylävartalojaan vuorotellen kumpaankin suuntaan. Mieheni on merenneito, mitä teen!?

Aloitimme pilatesharrastuksen yhdessä ja innostuimme siitä molemmat. Kävimme tunnilla koko syksyn lauantaiaamuisin, kun vain pääsimme. Sitten tunti siirrettiin pidettäväksi sunnuntaiaamuisin ja me emme harmiksemme enää voineet jatkaa. Sunnuntaiaamuisin minä olen töissä tai jos en ole, haluamme yhdessä varata mahdollisuuden mennä kirkkoon.

Hengellinen hyvinvointi on yksi hyvinvoinnin osa-alue. Kiireisenkin ihmisen täytyy pitää huolta hyvinvoinnistaan, eikä pelkkä liikunta riitä siihen. Fyysisen olon lisäksi hyvinvointiin vaikuttaa, missä kunnossa olemme psyykkisesti, sosiaalisesti ja hengellisesti. Kaikkia näitä puolia täytyy hoitaa, jotta ihminen voisi hyvin. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että käytettävissä oleva aika on jaettava niin, ettei laiminlyö itseään millään osa-alueella.

Hyvinvoinnin tavoittelussa voi mennä liiallisuuksiin. Kohtuullisuus unohtuu, kaikki huomio keskittyy omaan itseen ja omaan onnellisuuteen. Kuitenkin myös kristityn on tärkeää voida hyvin, vaikka hän kilvoittelisikin välttääkseen itsekeskeisyyttä ja itserakkautta. Rakkauden kaksoiskäskykin kehottaa rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Se ei siis kehota rakastamaan vain lähimmäistään, vaan myös itseään.

Oma uudenvuodenlupaukseni tai -toiveeni oli, että tänä vuonna näkisin enemmän ystäviäni. Olen elämäntilanteessa, jossa kaikkeen on aikaa liian vähän: hengellisiin asioihin, liikuntaan, lepoon, kulttuurin harrastamiseen, sosiaaliseen elämään, perheen kanssa olemiseen, mihin vielä – jopa työhön. Vuorokauden ja viikon tunnit yritän kuitenkin käyttää niin, että kaikelle riittäisi edes vähän aikaa.

Minuutitkin voi käyttää hyödyksi. Kun olen vienyt miehen äijäpilatekseen, haen lapseni lumilautailemasta ja toisen jalkapalloilemasta, mutta heitä odotellessani voin autossa pitää lyhyen rukoushetken ja lukea puhelimen näytöltä Raamattua, tai soittaa ystävälle, tai syödä terveellisiä eväitä, tai ottaa torkut. Onhan tässä mahdollisuuksia. Ja sitten haen merenneidon äijäpilateksesta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lutherin sinetti

Reformaation merkkivuoden suurtapahtuma, evankeliset kirkkopäivät, järjestettiin helatorstaiviikonloppuna Berliinissä. Osallistuin Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston matkalle. Teimme myös päiväretken Wittenbergiin, jossa Martti Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiään linnankirkon oveen. Teesit voi lukea nykyisestä ovesta, mutta kuten kuvasta näkyy, en päässyt lukuetäisyydelle. Teesit olivat luettavissa myös toisaalla kirkon yhteydessä. En kirjoita niistä tällä kertaa enempää. Sen sijaan kerron Lutherin sinetistä. Luther selosti eräässä kirjeessään vuonna 1530, että ristin täytyy tulla ensimmäisenä, mustan ristin punaisen sydämen sisällä. Sydämellä on luonnollinen punainen värinsä muistutuksena siitä, että uskomme ristiinnaulittuun Kristukseen tekee meidän siunatuiksi ja onnellisiksi. Sydän on valkoisen ruusun keskellä, koska usko antaa iloa, lohdutusta ja rauhaa.  Ruusun tulee olla valkoinen eikä punainen, koska valkoinen on kaikkien henkien, sielujen ja enkelien väri....

Diakoniatyö auttaa näkyvästi ja näkymättömästi

Kirkon perustehtävä on kahtalainen. Hengellinen tehtävä ja auttamistehtävä ovat kolikon kaksi puolta. Niitä ei voi irrottaa toisistaan. Kirkko ei voi keskittyä vain jumalanpalveluksiin, rukoilemiseen ja hautajaisiin, mutta ei myöskään vain auttamaan heikompiosaisia ja tukemaan yhteisöllisyyttä. Kirkko on erityinen toimija juuri siksi, että sen elämässä nämä molemmat yhdistyvät. Eri puolilla Suomea evankelis-luterilaiset seurakunnat on koronakriisin aikana kutsuttu kaupunkien ja kuntien kumppaneiksi monenlaisiin auttamistehtäviin. Niiden välinen yhteistyö on ollut ennestään vahvaa ja sen pohjalta on nyt luotu uusia toimintoja. Esimerkiksi on jaettu vastuuta kaikkien ikäihmisten tavoittelemisesta puhelimitse. Vantaalla seurakunnista soitettiin ensin 80-84 -vuotiaille, kaupungilta sitä vanhemmille. Nyt soitetaan seurakunnista niillekin jäsenille, jotka ovat täyttäneet 85 vuotta. Heistä moni on toivonut tätä. Ruoka-avussa tehdään kaupunkien, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyötä niin...

Jeesusasiaa bussipysäkillä

Vantaan seurakunnilla oli pääsiäisen aikaan kaupunkikuvassa näkyvä kampanja. Olin jonkin verran kampanjaa tekemässä. Mietimme kovasti, miten viedä vantaalaisten näkyviin kirkon asioita, kuten uskoa, toivoa ja rakkautta. Eräänä tavallisena arkipäivänä olin esimerkiksi Myyrmäessä kysymässä vastaantulijoilta mielipiteitä laatimistamme lauseluonnoksista. Niistä valittiin ja kehitettiin ne lauseet, joita kampanjassa lopulta käytettiin. Oli havahduttavaa kuulla, miten eri tavoin ihmiset reagoivat. Esimerkiksi ”Sinun puolestasi” olisi jonkun mielestä voinut olla minkä tahansa puolueen tunnus, kun se minulle teologina viittaa ehtoollisen jakosanoihin ”Kristuksen ruumis ja veri, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu”, tai yleisemmin Kristuksen uhraamiseen ristillä syntisten puolesta. Valmiista kampanjalauseista ”Uskalla elää. Ja kuolla.” oli työryhmässä eniten levottomuutta herättävä. Sen riski tiedostettiin. Kampanjassa ei tietenkään oteta myönteistä kantaa eutanasiaan eikä itsemurhaa...