Siirry pääsisältöön

Radikaalia ja maltillista uskontoa

Kööpenhaminan kaupunki rahoittaa toimintaa, jossa kristitty, muslimi ja juutalainen yhdessä tekevät kouluvierailuja. Mukana on joukko ihmisiä, joista kukin on valmis puhumaan julkisesti omasta uskostaan, uskontojen välisistä yhtäläisyyksistä ja niiden eroista. Vierailuilla he alustavat lyhyesti, ja oppilaiden kysymyksille varataan paljon aikaa. Toiminta tunnetaan nimellä ”Sinun uskosi, minun uskoni” (Din tro min tro). Kouluvierailuja tehdään vuodessa n. 200. Kahdessa pienemmässä Tanskan kaupungissa koulut voivat saada vierailulle kristityn ja muslimin.

Aarhusin kaupunki taas on yhteistyössä poliisin kanssa luonut kansainvälisesti tunnetun mallin, joka on vähentänyt alueelta Lähi-Itään taistelijoiksi lähtevien nuorten määrän lähelle nollaa. Mallin avulla ehkäistään radikalisoitumista ja syrjintää. Kuka tahansa voi esimerkiksi vinkata nuoresta, jonka radikalisoitumisen merkeistä on huolestunut. Radikalisoituminen voi olla poliittista tai uskonnollista. Poliisi ottaa yhteyttä nuoreen ja aloittaa keskustelun kertomalla, että joku on hänestä huolestunut. Nuori ja hänen perheensä saavat tarvitsemaansa psykologista ja sosiaalista tukea, mutta nuorta saatetaan tukea myös ideologisen tai uskonnollisen identiteetin kehittymisessä.  Hänelle järjestetään koulutettu mentori,  jonka kanssa hän saa asioita pohdiskella. Aarhusin malliin kuuluu myös kaupungin ja poliisin dialogi paikallisten moskeijoiden edustajien kanssa.

Onko Suomessa mitään vastaavaa kuntien, poliisin tai muiden julkisten tahojen toimintaa? Mieleeni tulee vain järjestöjä ja uskontokuntia.

Puuttuuko Suomen viranomaisilta kykyä ottaa uskonnot huomioon? Onko meillä liikaa virkamiehiä, jotka eivät tiedä uskonnoista tarpeeksi eivätkä ymmärrä niiden merkitystä ja vaikutuksia? Uskotaanko meillä liikaa siihen, mitä jotkut määrätietoisesti pitävät esillä: että uskonnot tulevat väistymään tieteen ja tekniikan tieltä, ja että uskonto voidaan sulkea yhteiskunnassa pois julkisesta tilasta? Itse en sitä usko, mutta monet tuntuvat uskovan. Tanskassa ei ilmeisesti keskustelua käydä samalla akselilla kuin meillä. Siellä valtionkirkon vastapuoli keskustelussa ovat useimmiten vähemmistöuskonnot, eivät niinkään uskonnottomat. Käytän sanaa valtionkirkko, koska luterilainen kirkko on Tanskassa todellakin sidoksissa valtioon, toisin kuin Suomessa.

Äskettäin Tanskassa on näytetty tv-dokumentteja, joissa on paljastettu kahdeksassa moskeijassa salaa kuvattuja opetuksia. Puheet ovat olleet ristiriidassa sen kanssa, mitä samojen moskeijoiden edustajat esimerkiksi puhuvat toimittajille. Yksi moskeija, joista tallenteita on, sijaitsee juuri Aarhusin siinä lähiössä, josta nuoria on sotimaan lähtenyt. Dokumentteja seurasi ymmärrettävästi valtava kohu.

Huomaan ajattelevani, että siinä missä kristillistä teologiaa opetetaan yliopistoissamme, pitäisi opettaa myös islamilaista teologiaa. Akateemisesti koulutettu uskonnollinen johtaja tai opettaja on yleensä maltillisempi kuin kouluttamaton.

Uskontojen tuntemus kuuluu myös yleissivistykseen. Muutkin kuin teologit tarvitsevat sitä. Tämä on usein tuotu esiin erilaisissa kirkkoon liittyvissä keskusteluissa. Mutta uskontoja pitäisi ymmärtää paremmin myös siksi, että pystyttäisiin ehkäisemään uskonnollisten ääriliikkeiden vaikutuksen kasvua. Ääriliikkeitä ja ääriajattelua on myös kristinuskon piirissä. Niihin täytyy osata varautua. Tällä hetkellä kuitenkin on ajankohtaisempaa varautua islamilaiseen ääriajatteluun ja sen seurauksiin. Musliminuorten identiteetin kehittymistä pitää tukea niin, että vahva sitoutuminen ei johda väkivallan ja sodan ihannointiin. Muslimiyhteisöt saattavat tarvita tähän yhteiskunnan tukea.

Tarvitaan dialogia, mutta tarvitaan myös uskonnon ja teologian opetusta. Tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää tuntea oma uskontonsa (tai elämänkatsomuksensa) ja muitten uskonnot. Uskonnonopetus pitää säilyttää kouluissa ja eri uskontoja opettamaan tarvitaan päteviä, akateemisesti koulutettuja opettajia. Olen tätä mieltä muutenkin, mutta myös radikalisoitumisen syitä ja yhteiskuntarauhan edellytyksiä miettiessäni päädyn tähän johtopäätökseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lutherin sinetti

Reformaation merkkivuoden suurtapahtuma, evankeliset kirkkopäivät, järjestettiin helatorstaiviikonloppuna Berliinissä. Osallistuin Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston matkalle. Teimme myös päiväretken Wittenbergiin, jossa Martti Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiään linnankirkon oveen. Teesit voi lukea nykyisestä ovesta, mutta kuten kuvasta näkyy, en päässyt lukuetäisyydelle. Teesit olivat luettavissa myös toisaalla kirkon yhteydessä. En kirjoita niistä tällä kertaa enempää. Sen sijaan kerron Lutherin sinetistä. Luther selosti eräässä kirjeessään vuonna 1530, että ristin täytyy tulla ensimmäisenä, mustan ristin punaisen sydämen sisällä. Sydämellä on luonnollinen punainen värinsä muistutuksena siitä, että uskomme ristiinnaulittuun Kristukseen tekee meidän siunatuiksi ja onnellisiksi. Sydän on valkoisen ruusun keskellä, koska usko antaa iloa, lohdutusta ja rauhaa.  Ruusun tulee olla valkoinen eikä punainen, koska valkoinen on kaikkien henkien, sielujen ja enkelien väri....

Jeesusasiaa bussipysäkillä

Vantaan seurakunnilla oli pääsiäisen aikaan kaupunkikuvassa näkyvä kampanja. Olin jonkin verran kampanjaa tekemässä. Mietimme kovasti, miten viedä vantaalaisten näkyviin kirkon asioita, kuten uskoa, toivoa ja rakkautta. Eräänä tavallisena arkipäivänä olin esimerkiksi Myyrmäessä kysymässä vastaantulijoilta mielipiteitä laatimistamme lauseluonnoksista. Niistä valittiin ja kehitettiin ne lauseet, joita kampanjassa lopulta käytettiin. Oli havahduttavaa kuulla, miten eri tavoin ihmiset reagoivat. Esimerkiksi ”Sinun puolestasi” olisi jonkun mielestä voinut olla minkä tahansa puolueen tunnus, kun se minulle teologina viittaa ehtoollisen jakosanoihin ”Kristuksen ruumis ja veri, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu”, tai yleisemmin Kristuksen uhraamiseen ristillä syntisten puolesta. Valmiista kampanjalauseista ”Uskalla elää. Ja kuolla.” oli työryhmässä eniten levottomuutta herättävä. Sen riski tiedostettiin. Kampanjassa ei tietenkään oteta myönteistä kantaa eutanasiaan eikä itsemurhaa...

Diakoniatyö auttaa näkyvästi ja näkymättömästi

Kirkon perustehtävä on kahtalainen. Hengellinen tehtävä ja auttamistehtävä ovat kolikon kaksi puolta. Niitä ei voi irrottaa toisistaan. Kirkko ei voi keskittyä vain jumalanpalveluksiin, rukoilemiseen ja hautajaisiin, mutta ei myöskään vain auttamaan heikompiosaisia ja tukemaan yhteisöllisyyttä. Kirkko on erityinen toimija juuri siksi, että sen elämässä nämä molemmat yhdistyvät. Eri puolilla Suomea evankelis-luterilaiset seurakunnat on koronakriisin aikana kutsuttu kaupunkien ja kuntien kumppaneiksi monenlaisiin auttamistehtäviin. Niiden välinen yhteistyö on ollut ennestään vahvaa ja sen pohjalta on nyt luotu uusia toimintoja. Esimerkiksi on jaettu vastuuta kaikkien ikäihmisten tavoittelemisesta puhelimitse. Vantaalla seurakunnista soitettiin ensin 80-84 -vuotiaille, kaupungilta sitä vanhemmille. Nyt soitetaan seurakunnista niillekin jäsenille, jotka ovat täyttäneet 85 vuotta. Heistä moni on toivonut tätä. Ruoka-avussa tehdään kaupunkien, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyötä niin...