Viime viikolla tutustuin Kööpenhaminassa neljään paikkaan, jossa tehdään kirkon työtä maahanmuuttajien parissa. Olin mielessäni pohtinut, mitä voisin kirjoittaa siellä kohtaamieni kristittyjen suhtautumisesta muslimeihin. Tänään Brysselissä räjähtivät pommit.
On muslimeja, jotka tappavat uskontonsa nimissä. Kukaan ei halua heitä lähelleen. Heidän hallitsemillaan alueilla ihmiset elävät kauhun ja pelon vallassa. Ne, jotka pystyvät, pakenevat.
Mitä voidaan tehdä? Suljetaanko rajat? Karkotetaanko muslimit? Vai pitääkö päinvastoin lisätä vuoropuhelua ja vuorovaikutusta, jotta yhä suuremmalla joukolla voidaan yhdessä asettua vihaa ja väkivaltaa vastaan?
Kööpenhaminassa istuimme yhden aamupäivän piirissä, jossa oli yksitoista kristittyä ja yksi muslimi. Tuli puhe kääntymisestä islamista kristinuskoon. Eräs Tanskassa kristityksi kastettu entinen muslimi oli mennyt käymään kotimaassaan, ja perheenjäsenet olivat surmanneet hänet siellä. Puhuimme siitä, että hengenvaarasta huolimatta on muslimeja, jotka haluavat kääntyä, eikä kirkossa pidä koskaan torjua heitä vaaraan vedoten. Keskustelu polveili, ja mukana ollut muslimi kertoi, että joskus myös muslimiksi kääntyneiden on vaikea kertoa edes läheisilleen ratkaisustaan. Kristityt eivät välttämättä hyväksy sellaista.
Kun muslimi oli kertonut tutusta, joka julkisesti vietti kristillisiä juhlia ja salaa islamilaisia, hänen vieressään istunut läheinen työtoveri tokaisi: ”Pelkääkö hän, että hänet tapetaan?” Yllättävän suora kysymys oli yhtä aikaa vakava ja jopa hieman humoristinen, hyvälle ja luotettavalle työtoverille esitetty. Islaminuskoinen työtoveri naurahti ja vastasi, ettei hän sentään sitä pelkää.
Kun puhutaan islamista tai keskustellaan muslimien kanssa, yksi kuuma aihe on juuri islamista luopumisen mahdollisuus ja uskonnonvapaus. Toinen kuuma aihe on naisten ja tyttöjen oikeudet. Terrorismi tai radikaali islamismi eivät niinkään herätä tunteita, sillä niistä monet muslimit sanoutuvat irti. He eivät pidä oikeana islamina ideologioita, joilla perustellaan sotaa ja terroritekoja.
Kun itse olen tavannut seurakuntani alueella asuvia muslimeja, olen pitänyt tärkeänä luottamuksen syntymistä välillemme ja toinen toistemme kunnioittamista. Olemme naapureita ja kaikki vaikutamme alueen ilmapiiriin ja turvallisuuteen. Kun eri ryhmiin, kuten uskontokuntiin, kuuluvat ihmiset tuntevat toisensa ja luottavat toisiinsa, seuraukset voivat olla vain hyviä.
On myös niin, että vasta kun olemme tuttuja ja luotamme toisiimme, on mahdollista keskustella uskonnonvapauden kysymyksistä tai naisten asemasta. Kenties muslimeilla on vastaavasti joitakin länsimaalaiseen kulttuuriin liittyviä asioita, joista he haluaisivat puhua. Mekään emme välttämättä ole
heti valmiita puhumaan kaikesta. Ensin täytyy tuntea toisten ajattelua ja kulttuuria, jotta ymmärtää mitä he tarkoittavat ja miksi he kyseenalaistavat jotakin.
Kööpenhaminassa tapasin kristittyjä, jotka tekivät työtä muslimien parissa ja heidän kanssaan. Heidän tapansa olla kristittyinä vuorovaikutuksessa toisin uskovien kanssa oli juuri sellainen mitä itse pidän oikeana tapana. Kristitty kohtaa toisen ihmisen arvostavasti ja rakastavasti. Kristitty kertoo uskostaan Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Jeesukseen. Kristitty uskaltaa puhua vaikeistakin asioista. Kristitty hyväksyy sen, että ihmiset, heidän valintansa ja elämäntarinansa ovat erilaisia.
Matkalla heränneistä ajatuksista riittää useampaankin blogikirjoitukseen. Jatkan tästä jonain toisena päivänä.
On muslimeja, jotka tappavat uskontonsa nimissä. Kukaan ei halua heitä lähelleen. Heidän hallitsemillaan alueilla ihmiset elävät kauhun ja pelon vallassa. Ne, jotka pystyvät, pakenevat.
Mitä voidaan tehdä? Suljetaanko rajat? Karkotetaanko muslimit? Vai pitääkö päinvastoin lisätä vuoropuhelua ja vuorovaikutusta, jotta yhä suuremmalla joukolla voidaan yhdessä asettua vihaa ja väkivaltaa vastaan?
Kööpenhaminassa istuimme yhden aamupäivän piirissä, jossa oli yksitoista kristittyä ja yksi muslimi. Tuli puhe kääntymisestä islamista kristinuskoon. Eräs Tanskassa kristityksi kastettu entinen muslimi oli mennyt käymään kotimaassaan, ja perheenjäsenet olivat surmanneet hänet siellä. Puhuimme siitä, että hengenvaarasta huolimatta on muslimeja, jotka haluavat kääntyä, eikä kirkossa pidä koskaan torjua heitä vaaraan vedoten. Keskustelu polveili, ja mukana ollut muslimi kertoi, että joskus myös muslimiksi kääntyneiden on vaikea kertoa edes läheisilleen ratkaisustaan. Kristityt eivät välttämättä hyväksy sellaista.
Kun muslimi oli kertonut tutusta, joka julkisesti vietti kristillisiä juhlia ja salaa islamilaisia, hänen vieressään istunut läheinen työtoveri tokaisi: ”Pelkääkö hän, että hänet tapetaan?” Yllättävän suora kysymys oli yhtä aikaa vakava ja jopa hieman humoristinen, hyvälle ja luotettavalle työtoverille esitetty. Islaminuskoinen työtoveri naurahti ja vastasi, ettei hän sentään sitä pelkää.
Kun puhutaan islamista tai keskustellaan muslimien kanssa, yksi kuuma aihe on juuri islamista luopumisen mahdollisuus ja uskonnonvapaus. Toinen kuuma aihe on naisten ja tyttöjen oikeudet. Terrorismi tai radikaali islamismi eivät niinkään herätä tunteita, sillä niistä monet muslimit sanoutuvat irti. He eivät pidä oikeana islamina ideologioita, joilla perustellaan sotaa ja terroritekoja.
Kun itse olen tavannut seurakuntani alueella asuvia muslimeja, olen pitänyt tärkeänä luottamuksen syntymistä välillemme ja toinen toistemme kunnioittamista. Olemme naapureita ja kaikki vaikutamme alueen ilmapiiriin ja turvallisuuteen. Kun eri ryhmiin, kuten uskontokuntiin, kuuluvat ihmiset tuntevat toisensa ja luottavat toisiinsa, seuraukset voivat olla vain hyviä.
On myös niin, että vasta kun olemme tuttuja ja luotamme toisiimme, on mahdollista keskustella uskonnonvapauden kysymyksistä tai naisten asemasta. Kenties muslimeilla on vastaavasti joitakin länsimaalaiseen kulttuuriin liittyviä asioita, joista he haluaisivat puhua. Mekään emme välttämättä ole
heti valmiita puhumaan kaikesta. Ensin täytyy tuntea toisten ajattelua ja kulttuuria, jotta ymmärtää mitä he tarkoittavat ja miksi he kyseenalaistavat jotakin.
Kööpenhaminassa tapasin kristittyjä, jotka tekivät työtä muslimien parissa ja heidän kanssaan. Heidän tapansa olla kristittyinä vuorovaikutuksessa toisin uskovien kanssa oli juuri sellainen mitä itse pidän oikeana tapana. Kristitty kohtaa toisen ihmisen arvostavasti ja rakastavasti. Kristitty kertoo uskostaan Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Jeesukseen. Kristitty uskaltaa puhua vaikeistakin asioista. Kristitty hyväksyy sen, että ihmiset, heidän valintansa ja elämäntarinansa ovat erilaisia.
Matkalla heränneistä ajatuksista riittää useampaankin blogikirjoitukseen. Jatkan tästä jonain toisena päivänä.
Kommentit
Lähetä kommentti