sunnuntai 21. elokuuta 2016

Sisarkirkossa

Matkustin kesälomalla Yhdysvalloissa ja osallistuin jumalanpalveluksiin kolmessa kirkossa. Yksi niistä oli luterilainen kirkko Länsi-Virginiassa (http://firstlutheranparkersburg.com/). Siellä messuja on joka sunnuntai kolme: klo 8.30, klo 10.45 ja klo 18.10. Osallistuin kahteen aamulla olleeseen.

Edellisenä iltana tutustuin seurakunnan pappiin, Ian Reidiin, ja hänen vaimoonsa Beccaan. Heidät ja heidän kaksi pientä lastaan oli kutsuttu kahden seurakuntalaisen kotiin, jossa minä perheineni vietin viikonlopun. Illasta tuli minulle yksi loman kohokohdista. Nautin tutustumisesta ihmisiin, joiden kanssa minulla oli paljon puhuttavaa. Oli kiinnostavaa keskustella omaan työhöni liittyvistä asioista kollegan kanssa.

Olin etukäteen saanut emäntämme kautta tiedustelun, haluaisinko avustaa messussa. Olin siksi pakannut mukaan papinkauluksen ja pienen lahjan Vantaan seurakunnilta. Tuona lauantai-iltana sovimme sunnuntaista vähän tarkemmin, mutta vain vähän.

Sunnuntaiaamuna pappi ehti kaikessa rauhassa esitellä minulle kirkkorakennuksen monine tiloineen. Hieman jo aloin mielessäni tulla levottomaksi ja miettiä, mitähän minun messussa pitää tehdä. Vähän ennen sen alkua sain päälleni alban ja stolan ja käteeni virsikirjan, jossa oli myös kirkkokäsikirja (kätevää!). Samanlainen oli seurakuntalaisilla.

Messussa oli kuitenkin helppo olla, koska se oli niin samanlainen kuin omamme. Aikaisemmassa messussa laulettiin hengellisiä lauluja bändin säestyksellä, toisessa virsiä urkusäestyksellä. Saarna oli sama, vapaasti ilman paperia pidetty. Messujen välissä oli kirkkokahvit, joiden aikana kerroin vähän Suomesta.

Seurakuntalaisilla oli messussa samoja tehtäviä kuin meilläkin: lukemista, rukoilemista, ehtoollisella avustamista. Istuin papin kanssa kirkon kuorissa ja yritin seurata kirjasta, milloin minun piti nousta lukemaan osuuksiani. Alun perin oli sovittu, että luen lopussa Herran siunauksen suomeksi. Lopulta luin sen myös englanniksi ja lisäksi muita liturgisia osia. Välillä pappi keksi ehdottaa jotain lisätehtäviä minulle, ja minä vastasin joko ”yes” tai ”no”.

First Lutheran Church -seurakunta lähetti mukanani lahjan Rekolan seurakunnalle. Se oli rukouspeitto, jonka joku seurakuntalainen oli virkannut. Ennen lahjan ojentamista rukoiltiin, että peitto voisi välittää meidän seurakunnassamme lohtua, toivoa, rakkautta ja siunausta. Se oli kaunis lahja. Vein sen kirkkomme alakerrassa olevan keinutuolin selkänojalle. Siellä se voi lämmittää vaikka diakoniakahvilassa kävijöitä tai kouluikäisiä kerholaisia.

Pappi Ian Reid on myös seurakuntansa johdon pyynnöstä kysynyt, haluaisiko Rekola ryhtyä heidän ”sisarseurakunnakseen”. Rukoilisimme toinen toistemme puolesta ja seuraisimme toistemme elämää. Otan tiedustelun puheeksi seurakuntaneuvostossa. Ainakin minusta olisi antoisaa, jos meillä olisi Vormsin lisäksi toinenkin, melko toisenlainen ystävyysseurakunta.

Ian Reid ja minä sekä Parkersburgin First Lutheran Church

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti