Siirry pääsisältöön

Sisarkirkossa

Matkustin kesälomalla Yhdysvalloissa ja osallistuin jumalanpalveluksiin kolmessa kirkossa. Yksi niistä oli luterilainen kirkko Länsi-Virginiassa (http://firstlutheranparkersburg.com/). Siellä messuja on joka sunnuntai kolme: klo 8.30, klo 10.45 ja klo 18.10. Osallistuin kahteen aamulla olleeseen.

Edellisenä iltana tutustuin seurakunnan pappiin, Ian Reidiin, ja hänen vaimoonsa Beccaan. Heidät ja heidän kaksi pientä lastaan oli kutsuttu kahden seurakuntalaisen kotiin, jossa minä perheineni vietin viikonlopun. Illasta tuli minulle yksi loman kohokohdista. Nautin tutustumisesta ihmisiin, joiden kanssa minulla oli paljon puhuttavaa. Oli kiinnostavaa keskustella omaan työhöni liittyvistä asioista kollegan kanssa.

Olin etukäteen saanut emäntämme kautta tiedustelun, haluaisinko avustaa messussa. Olin siksi pakannut mukaan papinkauluksen ja pienen lahjan Vantaan seurakunnilta. Tuona lauantai-iltana sovimme sunnuntaista vähän tarkemmin, mutta vain vähän.

Sunnuntaiaamuna pappi ehti kaikessa rauhassa esitellä minulle kirkkorakennuksen monine tiloineen. Hieman jo aloin mielessäni tulla levottomaksi ja miettiä, mitähän minun messussa pitää tehdä. Vähän ennen sen alkua sain päälleni alban ja stolan ja käteeni virsikirjan, jossa oli myös kirkkokäsikirja (kätevää!). Samanlainen oli seurakuntalaisilla.

Messussa oli kuitenkin helppo olla, koska se oli niin samanlainen kuin omamme. Aikaisemmassa messussa laulettiin hengellisiä lauluja bändin säestyksellä, toisessa virsiä urkusäestyksellä. Saarna oli sama, vapaasti ilman paperia pidetty. Messujen välissä oli kirkkokahvit, joiden aikana kerroin vähän Suomesta.

Seurakuntalaisilla oli messussa samoja tehtäviä kuin meilläkin: lukemista, rukoilemista, ehtoollisella avustamista. Istuin papin kanssa kirkon kuorissa ja yritin seurata kirjasta, milloin minun piti nousta lukemaan osuuksiani. Alun perin oli sovittu, että luen lopussa Herran siunauksen suomeksi. Lopulta luin sen myös englanniksi ja lisäksi muita liturgisia osia. Välillä pappi keksi ehdottaa jotain lisätehtäviä minulle, ja minä vastasin joko ”yes” tai ”no”.

First Lutheran Church -seurakunta lähetti mukanani lahjan Rekolan seurakunnalle. Se oli rukouspeitto, jonka joku seurakuntalainen oli virkannut. Ennen lahjan ojentamista rukoiltiin, että peitto voisi välittää meidän seurakunnassamme lohtua, toivoa, rakkautta ja siunausta. Se oli kaunis lahja. Vein sen kirkkomme alakerrassa olevan keinutuolin selkänojalle. Siellä se voi lämmittää vaikka diakoniakahvilassa kävijöitä tai kouluikäisiä kerholaisia.

Pappi Ian Reid on myös seurakuntansa johdon pyynnöstä kysynyt, haluaisiko Rekola ryhtyä heidän ”sisarseurakunnakseen”. Rukoilisimme toinen toistemme puolesta ja seuraisimme toistemme elämää. Otan tiedustelun puheeksi seurakuntaneuvostossa. Ainakin minusta olisi antoisaa, jos meillä olisi Vormsin lisäksi toinenkin, melko toisenlainen ystävyysseurakunta.

Ian Reid ja minä sekä Parkersburgin First Lutheran Church

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lutherin sinetti

Reformaation merkkivuoden suurtapahtuma, evankeliset kirkkopäivät, järjestettiin helatorstaiviikonloppuna Berliinissä. Osallistuin Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston matkalle. Teimme myös päiväretken Wittenbergiin, jossa Martti Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiään linnankirkon oveen. Teesit voi lukea nykyisestä ovesta, mutta kuten kuvasta näkyy, en päässyt lukuetäisyydelle. Teesit olivat luettavissa myös toisaalla kirkon yhteydessä. En kirjoita niistä tällä kertaa enempää. Sen sijaan kerron Lutherin sinetistä. Luther selosti eräässä kirjeessään vuonna 1530, että ristin täytyy tulla ensimmäisenä, mustan ristin punaisen sydämen sisällä. Sydämellä on luonnollinen punainen värinsä muistutuksena siitä, että uskomme ristiinnaulittuun Kristukseen tekee meidän siunatuiksi ja onnellisiksi. Sydän on valkoisen ruusun keskellä, koska usko antaa iloa, lohdutusta ja rauhaa.  Ruusun tulee olla valkoinen eikä punainen, koska valkoinen on kaikkien henkien, sielujen ja enkelien väri....

Diakoniatyö auttaa näkyvästi ja näkymättömästi

Kirkon perustehtävä on kahtalainen. Hengellinen tehtävä ja auttamistehtävä ovat kolikon kaksi puolta. Niitä ei voi irrottaa toisistaan. Kirkko ei voi keskittyä vain jumalanpalveluksiin, rukoilemiseen ja hautajaisiin, mutta ei myöskään vain auttamaan heikompiosaisia ja tukemaan yhteisöllisyyttä. Kirkko on erityinen toimija juuri siksi, että sen elämässä nämä molemmat yhdistyvät. Eri puolilla Suomea evankelis-luterilaiset seurakunnat on koronakriisin aikana kutsuttu kaupunkien ja kuntien kumppaneiksi monenlaisiin auttamistehtäviin. Niiden välinen yhteistyö on ollut ennestään vahvaa ja sen pohjalta on nyt luotu uusia toimintoja. Esimerkiksi on jaettu vastuuta kaikkien ikäihmisten tavoittelemisesta puhelimitse. Vantaalla seurakunnista soitettiin ensin 80-84 -vuotiaille, kaupungilta sitä vanhemmille. Nyt soitetaan seurakunnista niillekin jäsenille, jotka ovat täyttäneet 85 vuotta. Heistä moni on toivonut tätä. Ruoka-avussa tehdään kaupunkien, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyötä niin...

Jeesusasiaa bussipysäkillä

Vantaan seurakunnilla oli pääsiäisen aikaan kaupunkikuvassa näkyvä kampanja. Olin jonkin verran kampanjaa tekemässä. Mietimme kovasti, miten viedä vantaalaisten näkyviin kirkon asioita, kuten uskoa, toivoa ja rakkautta. Eräänä tavallisena arkipäivänä olin esimerkiksi Myyrmäessä kysymässä vastaantulijoilta mielipiteitä laatimistamme lauseluonnoksista. Niistä valittiin ja kehitettiin ne lauseet, joita kampanjassa lopulta käytettiin. Oli havahduttavaa kuulla, miten eri tavoin ihmiset reagoivat. Esimerkiksi ”Sinun puolestasi” olisi jonkun mielestä voinut olla minkä tahansa puolueen tunnus, kun se minulle teologina viittaa ehtoollisen jakosanoihin ”Kristuksen ruumis ja veri, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu”, tai yleisemmin Kristuksen uhraamiseen ristillä syntisten puolesta. Valmiista kampanjalauseista ”Uskalla elää. Ja kuolla.” oli työryhmässä eniten levottomuutta herättävä. Sen riski tiedostettiin. Kampanjassa ei tietenkään oteta myönteistä kantaa eutanasiaan eikä itsemurhaa...