tiistai 16. tammikuuta 2018

Kastaako vauva vai ei?

Tiedostavat ihmiset miettivät lastensa kasvatusta tarkasti. On yleistä esimerkiksi päätyä siihen, ettei lapsen puolesta valita uskontoa, vaan jätetään valinta hänen itsensä myöhemmin tehtäväksi. 

Vauvasta kasvaa nuori. Mitä mahdollisesti tapahtuu, kun hän pohtii elämänsä valintoja ja uskoaan Jumalaan? Miten hän toimii, jos ei enää halua olla uskonnoton, vaan uskoa ja kuulua johonkin? 

Moni uskonnottoman kasvatuksen saanut ei myöhemminkään ole uskonnollisesti aktiivinen. Jos uskonnotta kasvatettu lapsi aikuistuessaan kiinnostuu uskonnoista, hän ei todennäköisesti tee päätöksiä opillisten seikkojen perusteella. Äärimmäisen harvat valitsevat uskonnon älyllisen vertailun kautta. Tyypillistä on mennä mukaan, kun pyydetään, tai kun tarjotaan ihanteita ja selkeitä sääntöjä elämään. Tämä tekee melko sattumanvaraiseksi sen, minkä uskonnon piiriin ihminen päätyy sellaisessa elämänvaiheessa, kun on avoin uudelle. 

Osaako vastasyntyneen äiti tai isä kuvitella tilanteen, jossa oma lapsi tulee kertomaan uudesta uskonnostaan: kääntyneensä muslimiksi tai evankelioivansa kaupungilla, saaneensa perhettä koskevan profetian tai lähtevänsä gurun perään, taistelevansa ateismin puolesta tai tarvitsevansa rahaa henkisen kasvun kurssimaksuihin? Vaihtoehtoja on laidasta laitaan. Vastakääntyneet ovat lisäksi yleensä hyvin innokkaita käännyttämään, ja tosissaan siinä, miten uskovat käyvän niille, jotka eivät käänny.  

Uskonnottomuus ei ole neutraali katsomus. Uskonnottomallakin ihmisellä on arvoja, uskomuksia ja tapoja. Katsomuksellisessa tyhjiössä ei elä kukaan. Uskonnottomuus on vakaumus siinä missä uskontokin. Se, joka väittää, että uskonnoton kasvatus on parempi vaihtoehto kuin uskonnollinen, ilmaisee juuri siinä oman uskomuksensa.  

Lapsi muodostaa joka tapauksessa oman elämänkatsomuksensa. Vanhempana ei voi lasta määrätä uskomaan tai olemaan uskomatta.  

Sitä hyvää voi pyrkiä antamaan eteenpäin, mitä itse on saanut. Jos kasvattaja itse uskoo Jumalaan ja on kokenut hänen olevan olemassa, niin hän ei tietenkään jätä lapsilleen kertomatta siitä. Elämällä on merkitystä, kun Luoja on kaiken luonut jotakin varten. Elämässä on toivoa, kun uskoo Jumalan antavan anteeksi. Vaikka olisi omasta uskostaan epävarma, niin voi ajatella, että usko Jumalaan antaa turvaa ja luottamusta lapselle. Ja että uskonyhteisössä periytyvät käskyt ja kiellot muodostavat pohjan moraalille. 

Tämän vuoden rippikoulut ovat alkamassa. Toivotan sydämellisesti tervetulleiksi rippikouluun myös kastamattomat nuoret ja nuoret, jotka eivät vielä tiedä paljon Raamatusta, rukouksesta ja muusta, mitä opetamme. Rippikoulussa saa kysyä ja kyseenalaistaa. Ohjaajat opettavat, mutta myös oppivat nuorilta. 

Pienten lasten kasvattajille ehdotan kuitenkin: Tuokaa lapsenne kastettavaksi, opettakaa iltarukous, lukekaa raamatunkertomuksia, pohtikaa lasten kysymyksiä yhdessä heidän kanssaan. Jos näistä on jotakin haittaa, niin kertokaa ihmeessä minulle. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti