Siirry pääsisältöön

Kastaako vauva vai ei?

Tiedostavat ihmiset miettivät lastensa kasvatusta tarkasti. On yleistä esimerkiksi päätyä siihen, ettei lapsen puolesta valita uskontoa, vaan jätetään valinta hänen itsensä myöhemmin tehtäväksi. 

Vauvasta kasvaa nuori. Mitä mahdollisesti tapahtuu, kun hän pohtii elämänsä valintoja ja uskoaan Jumalaan? Miten hän toimii, jos ei enää halua olla uskonnoton, vaan uskoa ja kuulua johonkin? 

Moni uskonnottoman kasvatuksen saanut ei myöhemminkään ole uskonnollisesti aktiivinen. Jos uskonnotta kasvatettu lapsi aikuistuessaan kiinnostuu uskonnoista, hän ei todennäköisesti tee päätöksiä opillisten seikkojen perusteella. Äärimmäisen harvat valitsevat uskonnon älyllisen vertailun kautta. Tyypillistä on mennä mukaan, kun pyydetään, tai kun tarjotaan ihanteita ja selkeitä sääntöjä elämään. Tämä tekee melko sattumanvaraiseksi sen, minkä uskonnon piiriin ihminen päätyy sellaisessa elämänvaiheessa, kun on avoin uudelle. 

Osaako vastasyntyneen äiti tai isä kuvitella tilanteen, jossa oma lapsi tulee kertomaan uudesta uskonnostaan: kääntyneensä muslimiksi tai evankelioivansa kaupungilla, saaneensa perhettä koskevan profetian tai lähtevänsä gurun perään, taistelevansa ateismin puolesta tai tarvitsevansa rahaa henkisen kasvun kurssimaksuihin? Vaihtoehtoja on laidasta laitaan. Vastakääntyneet ovat lisäksi yleensä hyvin innokkaita käännyttämään, ja tosissaan siinä, miten uskovat käyvän niille, jotka eivät käänny.  

Uskonnottomuus ei ole neutraali katsomus. Uskonnottomallakin ihmisellä on arvoja, uskomuksia ja tapoja. Katsomuksellisessa tyhjiössä ei elä kukaan. Uskonnottomuus on vakaumus siinä missä uskontokin. Se, joka väittää, että uskonnoton kasvatus on parempi vaihtoehto kuin uskonnollinen, ilmaisee juuri siinä oman uskomuksensa.  

Lapsi muodostaa joka tapauksessa oman elämänkatsomuksensa. Vanhempana ei voi lasta määrätä uskomaan tai olemaan uskomatta.  

Sitä hyvää voi pyrkiä antamaan eteenpäin, mitä itse on saanut. Jos kasvattaja itse uskoo Jumalaan ja on kokenut hänen olevan olemassa, niin hän ei tietenkään jätä lapsilleen kertomatta siitä. Elämällä on merkitystä, kun Luoja on kaiken luonut jotakin varten. Elämässä on toivoa, kun uskoo Jumalan antavan anteeksi. Vaikka olisi omasta uskostaan epävarma, niin voi ajatella, että usko Jumalaan antaa turvaa ja luottamusta lapselle. Ja että uskonyhteisössä periytyvät käskyt ja kiellot muodostavat pohjan moraalille. 

Tämän vuoden rippikoulut ovat alkamassa. Toivotan sydämellisesti tervetulleiksi rippikouluun myös kastamattomat nuoret ja nuoret, jotka eivät vielä tiedä paljon Raamatusta, rukouksesta ja muusta, mitä opetamme. Rippikoulussa saa kysyä ja kyseenalaistaa. Ohjaajat opettavat, mutta myös oppivat nuorilta. 

Pienten lasten kasvattajille ehdotan kuitenkin: Tuokaa lapsenne kastettavaksi, opettakaa iltarukous, lukekaa raamatunkertomuksia, pohtikaa lasten kysymyksiä yhdessä heidän kanssaan. Jos näistä on jotakin haittaa, niin kertokaa ihmeessä minulle. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diakoniatyö auttaa näkyvästi ja näkymättömästi

Kirkon perustehtävä on kahtalainen. Hengellinen tehtävä ja auttamistehtävä ovat kolikon kaksi puolta. Niitä ei voi irrottaa toisistaan. Kirkko ei voi keskittyä vain jumalanpalveluksiin, rukoilemiseen ja hautajaisiin, mutta ei myöskään vain auttamaan heikompiosaisia ja tukemaan yhteisöllisyyttä. Kirkko on erityinen toimija juuri siksi, että sen elämässä nämä molemmat yhdistyvät. Eri puolilla Suomea evankelis-luterilaiset seurakunnat on koronakriisin aikana kutsuttu kaupunkien ja kuntien kumppaneiksi monenlaisiin auttamistehtäviin. Niiden välinen yhteistyö on ollut ennestään vahvaa ja sen pohjalta on nyt luotu uusia toimintoja. Esimerkiksi on jaettu vastuuta kaikkien ikäihmisten tavoittelemisesta puhelimitse. Vantaalla seurakunnista soitettiin ensin 80-84 -vuotiaille, kaupungilta sitä vanhemmille. Nyt soitetaan seurakunnista niillekin jäsenille, jotka ovat täyttäneet 85 vuotta. Heistä moni on toivonut tätä. Ruoka-avussa tehdään kaupunkien, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyötä niin...

Avioliitosta 1.3.2017 alkaen

Maaliskuun alusta alkaen meillä on seurakuntalaisia, jotka ovat naimisissa samaa sukupuolta olevan kanssa. Ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan, haluavat sitoutua toisiinsa ja pitää huolta toisistaan loppuikänsä. Naisia ja miehiä, jotka ovat löytäneet toisensa ja haluavat elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun asti. Minä en ole se, joka kehottaa heitä eroamaan, jotta he voisivat elää kristillistä elämää. Mielestäni kristillistä on keskinäinen kunnioitus, uskollisuus ja lupaus rakastaa ja palvella toinen toistaan hyvinä ja pahoina päivinä aina kuolemaan asti - tai myötä- ja vastoinkäymisissä, kuten toinen vihkikaavan kysymysvaihtoehdoista kuuluu. Meidän kulttuurissamme on tiettyjä käsityksiä siitä, mikä on "kristillinen" avioliitto. Olemme tottuneet ajattelemaan, että avioliitto solmitaan, kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan. Avioliitto astuu voimaan, kun valtuutettu vihkijä on kysynyt määrämuotoiset kysymykset, kumpikin on vastannut puolestaan "tahdon", ja kun ...

Lutherin sinetti

Reformaation merkkivuoden suurtapahtuma, evankeliset kirkkopäivät, järjestettiin helatorstaiviikonloppuna Berliinissä. Osallistuin Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston matkalle. Teimme myös päiväretken Wittenbergiin, jossa Martti Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiään linnankirkon oveen. Teesit voi lukea nykyisestä ovesta, mutta kuten kuvasta näkyy, en päässyt lukuetäisyydelle. Teesit olivat luettavissa myös toisaalla kirkon yhteydessä. En kirjoita niistä tällä kertaa enempää. Sen sijaan kerron Lutherin sinetistä. Luther selosti eräässä kirjeessään vuonna 1530, että ristin täytyy tulla ensimmäisenä, mustan ristin punaisen sydämen sisällä. Sydämellä on luonnollinen punainen värinsä muistutuksena siitä, että uskomme ristiinnaulittuun Kristukseen tekee meidän siunatuiksi ja onnellisiksi. Sydän on valkoisen ruusun keskellä, koska usko antaa iloa, lohdutusta ja rauhaa.  Ruusun tulee olla valkoinen eikä punainen, koska valkoinen on kaikkien henkien, sielujen ja enkelien väri....