Hengellistä käännekohtaa ihmisen
elämässä on vanhastaan sanottu heräämiseksi. On kahdenlaisia ihmisiä: niitä,
jotka elämänsä aikana kokevat hengellisen heräämisen ja niitä, jotka eivät koe.
Jälkimmäisetkin voivat silti olla uskonnollisia. Tai hengellisiä, uskovia,
henkisiä - miten kukin itsensä määritteleekin.
Uskoon tulleet kertovat, mitä ihanaa heille
tapahtui: sydämeen tuli rauha, mieleen tuli ilo, elämä alkoi tuntua
mielekkäältä ja ulkoisetkin asiat loksahtelivat kohdilleen. Elämä muuttui paremmaksi.
Kaikilla ei ole kertoa tällaista, mutta siitä huolimatta heräämisellä voi olla
paikkansa heidän hengellisessä elämässään.
Herääminen on kielikuva, jota
esimerkiksi virsissä viljellään. Vaikka niitä veisaavat pääsääntöisesti jo ”heränneet”,
on aivan luontevaa herätellä sieluaan virren sanoin. Riippumatta siitä, onko jo
kerran herännyt tai kenties kasvanut uskoon lapsesta saakka, kristityillä on
kaipaus herätä. On kaipaus avata silmät ja nähdä, nousta ylös ja lähteä
liikkeelle. Sitähän unesta tai horroksesta herääminen on.
Herännäisyys on yksi kirkkomme
herätysliikkeistä. Sen piirissä veisatut Siionin virret ovat lapsuuteni ja
nuoruuteni säveliä ja rukouksia. Edelleen niiden veisaaminen on minulle rakasta,
vaikka harvoin käynkin seuroissa.
Käänteentekevää hengellistä heräämistä
en ole kokenut. Monia merkittäviä vaiheita on kyllä ollut, joiden aikana olen
oppinut jotain erityistä Jumalasta ja elämästä. Jokaisella on oma tiensä
kuljettavana, vaikeuksineen ja huippuhetkineen. Haluan pitää kirkon ovia auki kaikille:
niille, jotka ovat heränneet kerran, niille jotka heräävät yhtä mittaa ja
niille jotka eivät vielä ole heränneet. Elämäntarinat ovat erilaisia, ja
kaikilla on toisiltaan opittavaa.
Kiitos Laura. Kirjoitat mukavan lyhyesti ja napakasti. Nämä ovat kuin makupaloja, joita on lukemisen jälkeen kiva makustella. Jatka samaan tahtiin!
VastaaPoistaKiitos, Kimmo!
VastaaPoista