Siirry pääsisältöön

Vaikeiden päätösten tekijä


Helsingin Sanomat kertoi 3.1.2015, että yhä useampia katolisia ja protestanttisia kirkkoja muutetaan Keski-Euroopassa toiseen käyttöön.
Ei ole vierasta meillekään se, mistä hätkähdyttävä lehtiartikkeli kertoi. Vantaalla on jo kirkoille ja seurakuntataloille tapahtunut monenlaista. Kaikkia takavuosien kerhotilojakaan ei enää ole. Tikkurilan jumalanpalveluksia pidetään säännöllisesti koulussa ja mm. Rekolan seurakunnan seurakuntatalo Päiväkummussa on purettu kokonaan.
Päätös myydä, vuokrata tai purkaa seurakunnan omistama kiinteistö voi tuskin olla muuta kuin kivulias. On kyseessä sitten leirikeskus, kerhotila, seurakuntatalo, siunauskappeli tai kirkko, on paikkaan monilla ihmisillä vahva tunneside. Miltä tuntuisi, jos omaa rippi- tai vihkikirkkoa ei enää olisi?
Näitä vaikeita päätöksiä on silti ollut jo pakko tehdä. Varmasti kukaan luottamushenkilö tai kirkkoherra ei ole tehtävään ryhtyessään aikonut kirkkoa tai seurakuntataloa purkaa, mutta lopulta vaihtoehtoja ei ole ollut, vaikka kaikki kivet on käännetty.
Syynä on tietenkin raha. Ei ole maksajia, eikä sen takia ole mahdollista korjata eikä rakentaa uutta. Jälleen kerran ollaan sen äärellä, että voidakseen säilyttää jotakin kirkko tarvitsisi enemmän jäseniä. Tai sitten suurlahjoittajia.
Seurakuntien rahoista suurin osa käytetään vuosittain henkilöstö- ja kiinteistökuluihin. Merkittävät säästöt voidaan siis tehdä vain näistä kahdesta. Henkilöstön vähentäminen ei ole yhtään vähemmän kivuliasta kuin kiinteistöistä luopuminen. Päätösten tekeminen ei ole kenellekään mieluisaa. Hakeutuessani itse kirkkoherraksi olen ajatellut, että jonkun on viitsittävä näitäkin ikäviä vastuita ottaa. Jonkun täytyy uskaltaa ja pystyä. Tiedän, että minunkin tehtäväkseni tulee äärimmäisen vaikeita päätöksiä. Olen valmis niitä tekemään, sillä muuten en ole virkaani sopiva.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jeesusasiaa bussipysäkillä

Vantaan seurakunnilla oli pääsiäisen aikaan kaupunkikuvassa näkyvä kampanja. Olin jonkin verran kampanjaa tekemässä. Mietimme kovasti, miten viedä vantaalaisten näkyviin kirkon asioita, kuten uskoa, toivoa ja rakkautta. Eräänä tavallisena arkipäivänä olin esimerkiksi Myyrmäessä kysymässä vastaantulijoilta mielipiteitä laatimistamme lauseluonnoksista. Niistä valittiin ja kehitettiin ne lauseet, joita kampanjassa lopulta käytettiin. Oli havahduttavaa kuulla, miten eri tavoin ihmiset reagoivat. Esimerkiksi ”Sinun puolestasi” olisi jonkun mielestä voinut olla minkä tahansa puolueen tunnus, kun se minulle teologina viittaa ehtoollisen jakosanoihin ”Kristuksen ruumis ja veri, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu”, tai yleisemmin Kristuksen uhraamiseen ristillä syntisten puolesta. Valmiista kampanjalauseista ”Uskalla elää. Ja kuolla.” oli työryhmässä eniten levottomuutta herättävä. Sen riski tiedostettiin. Kampanjassa ei tietenkään oteta myönteistä kantaa eutanasiaan eikä itsemurhaa
Lähetä kommentti
Lue lisää

Lutherin sinetti

Reformaation merkkivuoden suurtapahtuma, evankeliset kirkkopäivät, järjestettiin helatorstaiviikonloppuna Berliinissä. Osallistuin Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston matkalle. Teimme myös päiväretken Wittenbergiin, jossa Martti Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiään linnankirkon oveen. Teesit voi lukea nykyisestä ovesta, mutta kuten kuvasta näkyy, en päässyt lukuetäisyydelle. Teesit olivat luettavissa myös toisaalla kirkon yhteydessä. En kirjoita niistä tällä kertaa enempää. Sen sijaan kerron Lutherin sinetistä. Luther selosti eräässä kirjeessään vuonna 1530, että ristin täytyy tulla ensimmäisenä, mustan ristin punaisen sydämen sisällä. Sydämellä on luonnollinen punainen värinsä muistutuksena siitä, että uskomme ristiinnaulittuun Kristukseen tekee meidän siunatuiksi ja onnellisiksi. Sydän on valkoisen ruusun keskellä, koska usko antaa iloa, lohdutusta ja rauhaa.  Ruusun tulee olla valkoinen eikä punainen, koska valkoinen on kaikkien henkien, sielujen ja enkelien väri. R
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kohti kaikille avointa kirkkoa

Vantaan yhteisen kirkkovaltuuston joulukuinen kokous muodostui jälleen, odotetusti, vuotuiseksi homoillaksi. Käsiteltävä asia oli kirkon kansainvälisen työn avustaminen. Se, mistä väiteltiin, olivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ja papiksi vihityt naiset. Keskustelu on käyty niin monta kertaa, että luultavasti kaikki ovat jo kyllästyneet. Marraskuussa Rekolassa järjestettiin sateenkaarimessu. Muutama tuttu seurakuntalainen tiedusteli asiallisesti, miksi sellainen piti järjestää. Yhtä asiallisesti he kuuntelivat, kun kerroin, että vähemmistöihin kuuluvat eivät koe turvalliseksi osallistua kaikille avoimiin messuihin. Sen enempää tietooni ei tullut, paitsi muutama palaute unisex-vessoista, joita käsittelin edellisessä kirjoituksessa. Tiedän, että tilaisuus herätti tunteita – ehkä hämmennystä, levottomuutta, pelkoa ja aggressiota – mutta palautetta tuli hyvin vähän. Rekolan seurakuntaneuvosto päätti vuonna 2017 , että myös samaa sukupuolta olevat parit saavat käyttää seurakunnan
Lähetä kommentti
Lue lisää