Tunnolliset tulevat kun pyydetään, ja tekevät mitä pyydetään. Seurakuntien ja yhdistysten vapaaehtoiset ovat yleensä näitä epäitsekkäiksi, velvollisuudentuntoisiksi ja auttavaisiksi kasvatettuja. Ilman heitä tapahtuisi paljon, paljon vähemmän. Kiitos Luojalle heistä!
Kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa. Ihmiset, joihin luotamme vapaaehtoisina vastuunkantajina, ovat usein huonoja sanomaan ”ei”. Kun heiltä kysytään, voivatko he sitä tai tätä, he aina voivat. ”Totta kai pääsen, eihän se haittaa että tulen pää kainalossa?” Jos oikein pahasti on asiat, he kierrellen ja tunnustellen kertovat, että vaikeaa on, mutta tokihan sitä on tultava. Pyytäjän on tajuttava tehdä päätös, että nyt on parempi jättää tämä kerta väliin, palataan asiaan myöhemmin – tai jopa todeta, että terveydentila ei nyt näytä paremmaksi muuttuvan, joten kiitos kaikesta ja tulen joskus käymään.
Vapaaehtoisella on oikeus kieltäytyä tarjotuista tehtävistä vaikka ilman selitystä. Ja selitykseksi riittää, että ei nyt jaksa. Se, joka talkoisiin pyytää, ottaa mieluummin ihmisiä, jotka jaksavat hyvin ja tekevät aidosti mielellään. ”Ei tällä kertaa” on täysin hyväksyttävä vastaus.
Monille kuitenkin on vaikeaa vastata niin – itsellenikin. Varsinkin, kun yhdessä tekeminen on yleensä hauskaa ja mieltä virkistävää!
Toivon osaavani kuulostella vapaaehtoisten vointia ja tarvittaessa kehottaa heitä lepäämään. Niilläkin seurakuntalaisilla, jotka yleensä aina ovat palvelutehtävissä, on lupa tulla tilaisuuksiin ”vain” osallistujaksi. Tervetuloa!
Mietin näitä asioita tehtyäni itse viime viikolla pitkien työpäivien lisäksi kaksia talkoita päällekkäin. Urheiluseurassa meillä oli kotipelin kahvitusvuoro yhtenä iltana (vesisateessa) ja viikonloppuna kotiturnaus. Taloyhtiössä maalattiin seiniä talkoilla, mieluiten nopeasti jotta vuokratelineet ja –nosturi saataisiin palautetuiksi ajoissa. Rippijuhlatkin on perheessämme muutaman päivän päästä. Kaikki tämä oli kivaa ja innostavaa, mutta yhteenlaskettuna liikaa, niin että viikon lopulla oli pakko myöntää, että väsytti. Onneksi alkoi loma, ja pääsin heti aamusta maalaushommiin!
Kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa. Ihmiset, joihin luotamme vapaaehtoisina vastuunkantajina, ovat usein huonoja sanomaan ”ei”. Kun heiltä kysytään, voivatko he sitä tai tätä, he aina voivat. ”Totta kai pääsen, eihän se haittaa että tulen pää kainalossa?” Jos oikein pahasti on asiat, he kierrellen ja tunnustellen kertovat, että vaikeaa on, mutta tokihan sitä on tultava. Pyytäjän on tajuttava tehdä päätös, että nyt on parempi jättää tämä kerta väliin, palataan asiaan myöhemmin – tai jopa todeta, että terveydentila ei nyt näytä paremmaksi muuttuvan, joten kiitos kaikesta ja tulen joskus käymään.
Vapaaehtoisella on oikeus kieltäytyä tarjotuista tehtävistä vaikka ilman selitystä. Ja selitykseksi riittää, että ei nyt jaksa. Se, joka talkoisiin pyytää, ottaa mieluummin ihmisiä, jotka jaksavat hyvin ja tekevät aidosti mielellään. ”Ei tällä kertaa” on täysin hyväksyttävä vastaus.
Monille kuitenkin on vaikeaa vastata niin – itsellenikin. Varsinkin, kun yhdessä tekeminen on yleensä hauskaa ja mieltä virkistävää!
Toivon osaavani kuulostella vapaaehtoisten vointia ja tarvittaessa kehottaa heitä lepäämään. Niilläkin seurakuntalaisilla, jotka yleensä aina ovat palvelutehtävissä, on lupa tulla tilaisuuksiin ”vain” osallistujaksi. Tervetuloa!
Mietin näitä asioita tehtyäni itse viime viikolla pitkien työpäivien lisäksi kaksia talkoita päällekkäin. Urheiluseurassa meillä oli kotipelin kahvitusvuoro yhtenä iltana (vesisateessa) ja viikonloppuna kotiturnaus. Taloyhtiössä maalattiin seiniä talkoilla, mieluiten nopeasti jotta vuokratelineet ja –nosturi saataisiin palautetuiksi ajoissa. Rippijuhlatkin on perheessämme muutaman päivän päästä. Kaikki tämä oli kivaa ja innostavaa, mutta yhteenlaskettuna liikaa, niin että viikon lopulla oli pakko myöntää, että väsytti. Onneksi alkoi loma, ja pääsin heti aamusta maalaushommiin!
Kommentit
Lähetä kommentti