Siirry pääsisältöön

Matkalla 3


Minun kirkkoni on suuren työntekijämääränsä takia poikkeus Suomen ja maailman kirkkojen joukossa. Se on poikkeus myös suuren jäsenmääränsä ja täsmällisen jäsenrekisterinsä takia. On ilman muuta kirkkomme vahvuus, että meillä on suuri joukko koulutettuja ammattilaisia erilaisissa töissä. On ilman muuta vahvuus, että meillä on paljon jäseniä.
Toisissa kirkoissa aivan päinvastaiset asiat voivat olla vahvuuksia. Tutustuessani viime viikolla Englannin anglikaaniseen kirkkoon ja Suomen Merimieskirkon Lontoon toimipisteeseen kuulin ja näin toistuvasti, kuinka paljon seurakuntalaiset ottavat vastuuta. Sama tilanne on pienemmillä kirkkokunnilla Suomessa. Kun ainoa työntekijä on pappi (eikä hänkään välttämättä saa palkkaa seurakunnalta, vaan saattaa olla viikot muussa ansiotyössä), tulevat seurakuntalaiset tekemään sen, mitä pappi ei ehdi tehdä. Heillä on jumalanpalvelustehtäviä, ruuanlaittoa ja siivousta ja kirkon pihan hoitoa. Mutta he myös järjestävät toimintaa lapsille ja nuorille, auttavat köyhiä, sairaita ja vanhuksia, tekevät todella monenlaista.

Englannissa maahanmuuttajat (joita on jo monta sukupolvea, mutta jatkuvasti myös uusia tulijoita) toimivat aktiivisesti seurakunnissa. Monet heistä ovat olleet kristittyjä jo ennen Englantiin muuttoa, ja tottuneet osallistumaan seurakunnan elämään. Heidän ansiostaan seurakunnat kasvavat siellä, missä heitä on. Seurakunnissa ollaan tarkkoja siitä, ettei rasismi saa jalansijaa. Kirkossa kaikki ovat sisaria ja veljiä erilaisuudestaan huolimatta.
Toisaalta sain matkalta paljon ajateltavaa siitä, miten toisenlaista seurakunnan elämä voi olla kuin meillä. Toisaalta sekin kokemus oli vahva, että teologinen ja käytännöllinen ajattelu on meillä aivan samansuuntaista kuin Englannissa. Seurakunnan tarkoitus ei ole järjestää mahdollisimman paljon toimintaa, johon osallistuu mahdollisimman paljon ihmisiä. Seurakunnan tarkoitus on elää niin, että usko, toivo ja rakkaus tulevat todeksi ja vahvistuvat yhä uudelleen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jeesusasiaa bussipysäkillä

Vantaan seurakunnilla oli pääsiäisen aikaan kaupunkikuvassa näkyvä kampanja. Olin jonkin verran kampanjaa tekemässä. Mietimme kovasti, miten viedä vantaalaisten näkyviin kirkon asioita, kuten uskoa, toivoa ja rakkautta. Eräänä tavallisena arkipäivänä olin esimerkiksi Myyrmäessä kysymässä vastaantulijoilta mielipiteitä laatimistamme lauseluonnoksista. Niistä valittiin ja kehitettiin ne lauseet, joita kampanjassa lopulta käytettiin. Oli havahduttavaa kuulla, miten eri tavoin ihmiset reagoivat. Esimerkiksi ”Sinun puolestasi” olisi jonkun mielestä voinut olla minkä tahansa puolueen tunnus, kun se minulle teologina viittaa ehtoollisen jakosanoihin ”Kristuksen ruumis ja veri, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu”, tai yleisemmin Kristuksen uhraamiseen ristillä syntisten puolesta. Valmiista kampanjalauseista ”Uskalla elää. Ja kuolla.” oli työryhmässä eniten levottomuutta herättävä. Sen riski tiedostettiin. Kampanjassa ei tietenkään oteta myönteistä kantaa eutanasiaan eikä itsemurhaa

Lutherin sinetti

Reformaation merkkivuoden suurtapahtuma, evankeliset kirkkopäivät, järjestettiin helatorstaiviikonloppuna Berliinissä. Osallistuin Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston matkalle. Teimme myös päiväretken Wittenbergiin, jossa Martti Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiään linnankirkon oveen. Teesit voi lukea nykyisestä ovesta, mutta kuten kuvasta näkyy, en päässyt lukuetäisyydelle. Teesit olivat luettavissa myös toisaalla kirkon yhteydessä. En kirjoita niistä tällä kertaa enempää. Sen sijaan kerron Lutherin sinetistä. Luther selosti eräässä kirjeessään vuonna 1530, että ristin täytyy tulla ensimmäisenä, mustan ristin punaisen sydämen sisällä. Sydämellä on luonnollinen punainen värinsä muistutuksena siitä, että uskomme ristiinnaulittuun Kristukseen tekee meidän siunatuiksi ja onnellisiksi. Sydän on valkoisen ruusun keskellä, koska usko antaa iloa, lohdutusta ja rauhaa.  Ruusun tulee olla valkoinen eikä punainen, koska valkoinen on kaikkien henkien, sielujen ja enkelien väri. R

Kohti kaikille avointa kirkkoa

Vantaan yhteisen kirkkovaltuuston joulukuinen kokous muodostui jälleen, odotetusti, vuotuiseksi homoillaksi. Käsiteltävä asia oli kirkon kansainvälisen työn avustaminen. Se, mistä väiteltiin, olivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ja papiksi vihityt naiset. Keskustelu on käyty niin monta kertaa, että luultavasti kaikki ovat jo kyllästyneet. Marraskuussa Rekolassa järjestettiin sateenkaarimessu. Muutama tuttu seurakuntalainen tiedusteli asiallisesti, miksi sellainen piti järjestää. Yhtä asiallisesti he kuuntelivat, kun kerroin, että vähemmistöihin kuuluvat eivät koe turvalliseksi osallistua kaikille avoimiin messuihin. Sen enempää tietooni ei tullut, paitsi muutama palaute unisex-vessoista, joita käsittelin edellisessä kirjoituksessa. Tiedän, että tilaisuus herätti tunteita – ehkä hämmennystä, levottomuutta, pelkoa ja aggressiota – mutta palautetta tuli hyvin vähän. Rekolan seurakuntaneuvosto päätti vuonna 2017 , että myös samaa sukupuolta olevat parit saavat käyttää seurakunnan